Aa niinku Annecy, ii niinku ihana

Terkkuja Ranskasta!
Viikonloppuna tuli nähtyä taas pikkuriikkinen pala Eurooppaa lisää, kun käytiin matkatoveri Tupunan kanssa tsekkaamassa Annecy, Ranskan mini-Venetsia. Voi että oli kerrassaan hurmaava paikka kohtalaisen korkeasta turistipitosuudesta huolimatta! Kapeita kujia, kauniita rakennuksia, puisto järven rannassa, kaupungin halki virtaava joki, kävelysiltoja, taustalla vuoret. Alunperin suunnattiin viikonloppulomalle Ranskaan lupaavien aurinkosäätiedotusten perässä, ainahan se ruoho on muka vihreämpää aidan toisella puolella. Vaan eipä paistanu arska yhtään sen enempää mitä rajan takana Sveitsissäkään. Ehkä meillä ois ollu liian lepponen reissu jos ois kelitki sattunu kohilleen, pitäähän aina olla jotain valittamisen aihettaki. Ja aina on plussaa se, ettei kada saatamalla sada kaatamalla sentään. 

Kerranki semmonen reissu että tuli kamerannappia painettua niin tiuhaa tahtia että oli suorastaan valinnanvaraa, joskaan ei sentään vaikeutta, näiden kuvien suhteen! Ennätyksellistä. Määrä korvaa laadun, toivottavasti kuvista välittyy tunnelma edes jollain tasolla.

Mango- ja mustaherukka-viinietikkaa: maista, ole hyvä! Taululla näkyi tarjoiluehdotuksia

Lauantai-päivä kulu junassa matkustamisen, ranskalaisten ruokakauppojen hygieniatasojen kauhistelun, ympäri kaupunkia käveleskelyn ja puistossa loikoilun merkeissä, hyvien eväiden kera, totta kai. Tuuli-reppana oli sairaana, joten jätettiin järvellä risteilyt ja kaikki extreme-polkuveneretket välistä tällä kertaa.

Pulsukaveri päiväunilla

Kyllä mäki kyyläisin ikkunasta jos mulla ois kämppä noin hyvällä paikalla

Majotuksen suhteen meillä kävi hassu juttu: oltiin varattu huone kaupungin ainoasta hostellista. Perille päästyä ja huoneeseen astuttua selvis, että jaa, me ei ollakaan täällä yksin. Oltiin vähän salapoliiseja ja tutkittiin (katottiin, ei koskettu!) meiän huonetoverin omaisuutta. Mies, ihan selvästi. Vähän meinas kuumottaa, ja kaupungilla kävellessä arvuuteltiin, että kuka vastaantulijoista voiskaan olla meiän kämppis. Mutta huh helpotusta, sänkynaapuriks osottautukin pieni aasialainen nuorimies joka varmaan loppupeleissä pelkäs meitä enemmän mitä me sitä. Kerta se nukku päivävaatteet päällä.

Ranska on kai boheemi (lue: epäsiisti ja ei-niin-justiin) maa, ainaki enemmän mitä Sveitsi. Kylppäreitä ei ollu siivottu ja altaat ei vetäny. Asukkaiden käytössä oli yhteinen keittiö ja jääkaappi, josta joku varasti meiltä jugurttia. Nauratti. Majotuksen halvalla hinnallakin voi olla osuutta asiaan mutta trust me, täkäläiset ruokakaupat ei tasan läpäisis mitään Eviran tarkastuksia. Eiku en tiiä onko se Evira mutta suomeks sanottuna, siellä oli sairaan likasta. Epähygieniaaaaa.

Supersöpöjä polttaripupuja... not

Mutta ah, sunnuntai-aamun markkinat korvas kyllä aika lailla kaiken muun, mikä nyt reissun suhteen sattu harmittamaan! Okei olin kyllä myös koko viikonlopun ajan hurjan ilonen mun uudesta ikiomasta rinkasta, eläköön materialismionnellisuus. Mutta kun olin vaan niiiiin mielissään että tein niin hyvän ostoksen! Tästä alkaa mun eräjorma-ura.

Aivan rakas lupiineja myyvä mummo. Jonku sadun kiltti isoäiti, markkinoiden jälkeen se menee kotiin hoitamaan orpoa lastenlastaan ja kahta lammastaan. Lupiinirahoilla ostetaan lapsoselle kengät ja koulukirjat. 

Hehee joo riittää lupiinimummosta. Kaikki loppuu aikanaan ja kotiinki oli lähettävä. Vaikka ois tuolta päässy esimerkiks Pariisiinkin. Tällä kertaa jätettiin menemättä, sateinen Geneve houkutteli enemmän. 

Ei pöllömpää viihdettä matkan ajaks, ranskalaisia halpislehtiä ja tuoreita kirsikoita! Sujuvasti osattiin lehdistä kattoa ainakin kuvat ja muutama sana suomentaa sieltä täältä. Mutta ei se oo niin justiin. Ja kattokaapa, kuka tuttu poseeras Ellessä! Valittu viikon kirjailijaks tjsp. Kylläpä taas suomalainen sai kokea isänmaanylpeyttä. No joojoo tiiän että neiti Oksanen on kai ehkä oikeesti virolainen. Siltiki.

Mun mielikuvitus-Sveitsinaamukampa harvenee uhkaavaa kyytiä! Onneks täällä Genevessä on aina yhtä masentavannäköstä, niin ei ees meinaa tulla sellanen olo että ounou, enää muutama viikko täällä. Eikä sitäpaitsi ees täällä, koska mulla on enää neljä(!) päivää töitä jäljellä ja sen jälkeen suuntaan kyllä hippulat vinkuen lomailemaan ihan johonki muualle ku tänne! Mikä tahansa aurinkoinen paikka kelpaa.

Tänään sain myös postia kotoa. Aika rakas kirje, itkettihän.

Oho, tulipa noita kuvia laitettua. Ei se haittaa. Koska ei tarvinu jaksaa keksiä kirjotettavaa. Mikä ongelma mulla on, ihan niinku olis joku velvollisuus muka keksiä väkisin kirjottamisenaihetta? Jos jotain tästä postauksesta pitäs jäädä mieleen, niin se, että Sveitsin ja Ranskan välillä puntaroidessa valitkaa mielummin Sveitsi. No okei vähän epäreilu vertailu koska oon nähny  paljon enempi Sveitsiä mitä Ranskaa mutta minulla on oikeus mielipiteeseen! Lällällää.

Laiska lapsi on laiska

Kyllä voi olla laiska ihmislapsi! Motivaatio hukassa, valehtelematta melkeen viikon verran on nimittäin ollut auki koneella Bloggerin välilehti ja luonnoksissa tallennettuna tämä postaus. Sen verran olin aikaansaava ollut että kuvat oli valittuna mutta en millään jaksanu viittiny saanu aikaan kirjottaa yhtään mitään.
Heräsin tänään ihmeen kaupalla (ihmeen kaupalla, mikä sanonta) ennen herätyskelloa ja pidin sitä merkkinä siitä että nyt on aika ruveta ronskisti hommiin eli suorittaa niinkin vaativat tehtävät kun pestä koneellinen pyykkiä ja saada aikaan edes jonkunnäkönen postaus. Että en mä ihan kuollut vielä oo.

Aika vaivanen kuvasaldo mutta enivei. Ekaa kertaa sain aikaseks käydä ees melkeen-vuorilla täälläollessa.
Le Salève, (hähää en muista kumpaan suuntaan toi heittomerkki kuuluu mutta osaan kuitenkin tehä sen koneella, kiitos yläasteen ranskantuntien kotiaineiden) jota kutsutaan myös Geneven parvekkeeksi koska sieltä on aika näppärät näkymät Geneveen ja muutenkin koko tähän laaksoon ja Geneve-järvelle. Korkeutta reilu kilometri, paikanpäälle pääsee bussi- ja koppihissi-yhdistelmällä. Jälkikäteen lisätty selvennys: ei hissi-bussi-mutaatiolla, vaan ensin bussilla, ja sitten hissillä. Kuitenki joku ois alkanu sitä pilkkua viilaamaan.
Siis vuori, semmonen pieni ja ystävällinen. Hissilla hurautin ylös ja yritin ottaa AMAZING VIEWS-kuvia mutta turhauduin koska mun kamera on niin köpö ja ääh. Siellä oli aika siistinnäkösiä maastopyöräreittejä, vähäsen ehkä harmitti etten sattumalta omistanu sellasta extreme-maasto-temppu-kikkailu-pyörää jolla pystyis veivaamaan tollasia tsikitsiki-haastavia reittejä. Ei ois meinaan jopolla päässy yhtään mihinkään.
Mutta oli siellä sellasia mutasia ja jyrkkiä kävelypolkujaki. Patikoin siis. Otti hengen päälle koska ylämäki.

Tadaa! Geneve 1097 metristä tsekattuna. Toi valkonen möykky on Geneven ylpeyden aihe, Jet l'Eau, jättiläissuihkulähde. Joo ja oli coolia kun tuolta ylhäältä näky, missä kohti laaksossa sato vettä. Ja perinteiset "Livenä näytti paljon hienommalta"-selittelyt vois heittää tähän, koska niin näyttiki. Muttei kuitenkaan niin hienolta että tohon ois tunniks jääny lumoutuneena kyyläämään. Harmitti vähäsen ettei mun kameralla saanu sellasta panorama-kuvaa koska se ois ollu ihan hauska! Näihin on tyytyminen.

Lisää selittelyjä: ei ollu tasasia nuo polut vaikka saattaa pikkuriikkisen hämäävästi näyttää siltä! Ylämäkeä oli. Ja koska olin yksin mun huimalla vaellusretkellä niin arvatkaa mitä tein takastullessa? Juoksin tietenki alamäkeen, sai kovat vauhdit. Oli ihan pakko vähän juosta kerta ei ollu ketään mukana jolle ois joutunu sanomaan että hei hei hei, ei saa juosta, voi kaatua! Tai vastaavasti ei ollu ketään sanomassa mulle niin. Enkä ees kompastunu.

Täällä on muuten paljon etanoita. Semmosia kotilottomia raukkoja. Ollaan lasten kanssa laitettu niitten meteorologintaidot koetukselle. Harvoin on Ellit osunu oikeeseen, sarvia ne kyllä vilauttelee mutta monesti ei silti oo ollu seuraavana päivänä poutaa. Valehtelee, mokomat. En luota enää.

Oli ihan sellanen jeah, kaupunkilaistyttö luonnon helmassa, tuolla oli ihan rauhallista ja yksinäistä ja hiljasuuden rikko vaan mun puuskuttava hengitys. Lyyristä. Lyyrista? Siis kaunista, muuten ois ollu liian täydellinen hetki niin oli pakko vähän hengästyä.

Patikoin (lue: raahustin) siis polkua pitkin ihan huipulle asti, siellä ois ollu joku vautsivau-360 astetta-panoraama-näkymä Mont Blancille mutta ikävästi oli Blanc ja kaverit laakson vastakkaisella puolella ihan pilvessä niin eipä paljoa näkyny. Eikä huipulla tuullu vaikka aina niin sanotaanki. Tuulen sijaan sieltä löyty ladonnäkönen buddhalaismunkkien temppeli, ihan osuva paikanvalinta kyllä. Ne oli ripustanu puihin jotain riekaleita jotka näytti ihan mukavilta. En kyllä tiiä mitä niissä luki. Siinäpähän lepattivat.

Joo, semmosta.
Sadepäiviä viime ja tällä viikolla ollaan vietelty aika tiiviisti sisätiloissa, luettu, leivottu, piirretty, askarreltu, kerhotäti-Lotta elementissään.

Loppu ne sadepäivätkin täällä vihdoin ja viimein! Arvatkaa kirvelikö viime viikonloppuna kun Suomessa juhlittiin koulujen loppumista ja ylioppilaita ja valmistuneita ja meillä oli kylmää ja sateista ja tuulista. Just semmosta, millasta aina kuvittelis Lontoossa olevan. Kärsittiin armaan Tuulin kanssa Suomi-koti-ikävä-masennuksesta ja oikeen lietsottiin sitä ikävää toisiimme! Mutta jospa tää tästä, ainakaan nyt ei sada ja oon onnistunu polttamaan mun naaman taas, uudelleenalkavan kesän merkki siis, hiphei.

Tietoisku: Sveitsissä ruohosipulia käytetään kukkaistutuksissa. Suomen lasta huvittaa moinen. Maistu ne silti samalle ku kotona vaikka ne oliki kasvimaan sijaan lykätty kukkapenkkiin nätisti muiden kukkien joukkoon.
Ah oikeesti pliis voisinko jo lopettaa kukkien kuvailun! Oon muuntautumassa vanhaks tädiks salakavalasti pikkuhiljaa. Pelottavaa. Puhun säästä ja kuvailen kukkia. Wohoo!

Ja nyt tuli pakottava tarve lisätä yks pikkuriikkinen koti-ikävä-kuva tähän loppuun. Todistusaineistoa siitä että äiti ja siskot ihanihan oikeesti kävi mua moikkaamassa täällä Sveitsinmaalla taannoin. TAANNOIN, mitä on nää sanavalinnat! Ps. masentuneet ilmeet johtuu toivottavasti siitä että oli just lähdön hetki. Äiti älä oo mulle vihanen vaikka laitan tän kuvan tänne. :---------D

NYT lopetan koska tää meni taas tämmöseks "Voisimpa lisätä vielä muutaman kuvan ja vähän turhaa tekstiä ettei vaan tulis lyhyt postaus"-touhuks. Kiittimoi.

Cailler Chocolate Factory ja sadepäiville ei loppua näy

"Sää jatkuu Länsi- ja Keski-Euroopassa koleana ja ajoittain sataa vettä. Vuoristoalueilla on satanut viime päivinä paikoin jopa lunta.

Lämpötilat ovat jääneet Länsi- ja Keski-Euroopassa viime päivinä paikoin alle kymmeneen asteeseen. Sveitsin, Italian ja Espanjan ylänköalueilla satoi lunta viime viikon lopulla."

Näin kerto mtv3. On se onni että eksyn välillä lukemaan Suomenkin uutisia niin pysyy ajan hermoilla. Huoh. Sveitsissä kuuleman mukaan kurjin kevät kuuteenkymmeneen vuoteen - talk about bad luck. Sataa sataa ropisee, tänäänkin lähes taukoamatta. Eiku hei, ei kokoajan sada vettä, nimittäin viikonloppuna saatiin myös raekuuroja. Ei enää yhtään hauskaa. Vielä vähän vähemmän hauskaa tästä tekee se tieto, että koti-Suomi kylpee helteissä. Meinaa vähän kirvellä lueskella hikisiä helle-hehkutuksia Facebookista. Nauttikaa nyt ihan täysillä, mistä vetoa että muuttuu kelit sielläkin viimestään kesä-heinäkuun vaihteessa kun mun ois tarkotus kotiutua! 

Saatoin ehkä ihan vähän lahjoa lapsia leipomislupauksella tänään ennen uloslähtöä. Että hei pliis, käydään vähän loiskuttelemassa lammikoissa ja leivotaan sit jotain herkkua, sopiiko? Sopihan se. Ja jäälauttaleivos maistu. Kahen juniori-apukokin kanssa leipomisoperaatiosta selviäminen kunnialla ilman palovammoja ja sen suurempia sotkuja on ehkä palkitsevampaa mitä ne tuotokset viime kädessä. Iltapäiväksi kääriydyttiin viltinmutkaan sohvan pohjalle, vieressä iso kasa kirjoja ja akkareita. Välillä käytiin juomassa kuumat kaakaot ja sit jatkettiin satumaratonia. Yllättävän lepposaa, käy se näinkin. Aika kuluu toisinaan sadesäästäkin huolimatta aika nopsaan. Vaikken pistäis kyllä muutamaa hellepäivää ollenkaan pahakseni, yrittää vähän nimittäin masentaa kun sääennuste ei tosiaan lupaa muuta kun ykstoikkosta sadetta, välillä suuremmilla ja välillä pienemmillä todennäkösyyksillä. Ei paista ees Milanossa tai Pariisissa aurinko. Se niistäkin haaveista tälle viikonlopulle - taas.

Sen lisäks, että oltiin viikonloppu Iidan kanssa kaitsemassa yhen aika rakkaan jo melkeen sukulaisilta tuntuvan perheen energisiä lapsosia, ehdittiin sunnuntai-iltapäivä vielä viettämään Caillerin suklaatehtaalla! Tai no, vietettiin päivä lähinnä junissa istuen. Pullysta Palezieuxiin, Palezieuxista Romontiin, Romontista Bulleen ja Bullesta Brociin. Pienillä, hitailla ja äänekkäillä junavanhuksilla. Matka oli lyhyt mutta kesti sitäkin pidempään monimutkasen reitin takia. Oli kylmää ja huono keli mutta ties monettako kertaa hyvä seura kompensoi aika mukavasti!

 Mutta mutta, tehdas itsessään oli kyllä positiivinen yllätys! Nasta mesta, täytyy myöntää. Porukkaa oli paljon ja opastetulle kierrokselle pääsyä jouduttiin odottelemaan yli tunti, mutta it was totally worth it. Loppujen lopuks selvis ettei meillä edes ollut opasta - ryhmässä liikuttiin ku lampaat järjestyksessä huoneesta huoneeseen ja enkunkielinen opastus pauhas ääninauhalta. Kuljettiin läpi maya-intiaanien ja atsteekkien (joo, se kirjotetaan oikeesti atsteekit, tarkistin asian) viidakon, seilattiin espanjalaisten tutkimusmatkailijoiden laivassa Espanjan hoveihin ja sieltä lopulta Sveitsiin, maitosuklaan syntysijoille tutustumaan nykyaikasen suklaanvalmistuksen saloihin. Toi infokierros-näytös-mikälie oli viihdyttävä ja viimesenpäälle hyvin tehty, jakso aikuiset ja lapset seurata hiljaa ja tarkkaavaisena. Ja lällällää, noitten papujen kourimisen jälkeen tuoksu kädetki ah-niin-ihanalle!

Tietty päästiin myös kattomaan liukuhihnoja ja isoja koneita ja nappeja ja kaikenmaailman masiinoita. Sori Pandan tehdas, Cailler voitti. Caillerilla suklaasta pääs nauttimaan kaikeilla aisteilla: silmillä, suulla ja nenällä. Miksei korvillakin. Plaaplaa. Varmaan kaikkien mielestä koko kierroksen paras juttu oli viimesenä muttei vähäisempänä, nimittäin suklaanmaistelu. Oli kuulkaa montaa sorttia. Syödä sai niin paljon kun vaan kehtas, ja mehän kehdattiin, uhottiin oikeen että kerta tästä on maksettu niin mehän syödään. Hyvää oli mutta huono olo oli kyllä taattu. Silti hymyissä suin lähdettiin kotia kohti. Ja käytiimpä vielä tehtaanmyymälän kautta.

Ihan näppärä minireissu siis! Ei harmita että tuli käytyä. Vaikkei nähtykään suklaavesiputousta, tai ehkä pitäis sanoa suklaaputousta, josta vähän haaveilin. Mutta silti, oli siellä aika sellanen Jali ja suklaatehdas-meininki. Voisin lähteä vaikka toiseen kertaan, kerta siellä tuoksu kanski aika kutkuttavan suklaiselle! Nojoo, joko riittää.

Kuvassa komeilee Iida(n jalat ja kengät), joka muuten käski mainita että otti  kuvan musta ja lainas kassia kuvausrekvisiitaks. Julkinen kiitos. Puhun siis siitä ekasta kuvasta. Hahaa Iida, ole hyvä. ;)

Mua samaan aikaan ihmetytti ja hävetti ja nauratti, kun huomasin, että tätä blogia muka seuraa näinkin monta ihmistä, ja kaikenlisäks osa ihan tuiki tuntemattomia! Hassua, että joku muukin kun oma äiti ja läheisimmät kaverit voi olla kiinnostuneita Sveitsinarjesta. Lähinnä mua huvitti ajatus siitä millasen mielikuvan ihmiset saa musta näitten blogijuttujen perusteella. Varmaan perusnegatiivisen, mutta vannon että en mä ihanihan oikeesti aina valita! Uskokaa pliis.

Järkyttävän käsittämättömän siistiä ja kamalaa ja outoa ja mitävielä että mulla on alle kuukausi enään täälläkituuttelua jäljellä! Kaiken lisäks sain tänään tietää, että mulla alkaakin loma jo 17.6., eli ennen Suomeen suuntaamista olis kymmenen päivää aikaa puuhata jotain tai reissata jonnekin suuntaan, woop woop. Taas katoin viikonlopun ja ens viikon säätiedotuksia ja kyllähän tässä kohta pää räjähtää tästä sateen määrästä. Rajansa kaikella. Lähen lenkille kiukuttelemaan.

Ainiin, en oo mikään turha tyttö, osasin korjata ihan ite(rikotun) suihkukopin oven! Raakaa voimaa ja paljaat kädet, that's it! Vähän kyllä sydän hyppäs kun suihkusta tullessa jäi tosiaan ovi käteen. Mutta sattuuhan näitä. On meiän jääkaapin ovikin rikki, se ei pysy kiinni ilman että tunkkina on jotain astetta painavampaa, mutta sen korjaamiseen mun taidot ei riitä. Jätän kokeilematta. Ei pääse jätskivarkaisiinkaan.