kauheesti kakkua

Hyvät ystävät ovat kuin lyhtyjä tiellä – 
he eivät lyhennä matkaa,
mutta tekevät sen valoisammaksi kulkea.

Viikonlopun jäljiltä kestohymy kasvoilla. Mulla on jotenki etuoikeutettu olo. Onnekas. Elämä on täynnä ihania juttuja. Tuntuu etten melkein oo edes ansainnu tätä kaikkea: Sveitsin kaunista kevättä, mahdollisuutta reissata ympäriinsä ja nähdä paikkoja, tutustua ihaniin, erilaisiin ihmisiin, aitoihin persooniin. Nauttia hyvästä ruuasta ja seurasta, elää vaan täysin ihan ite omaa napaa varten ja olla ressaamatta mistään. Pitäs muistaa koittaa olla kiitollinen! On kai sekin taito että osaa ottaa elämän kevytkenkäsesti. Jotenki pieni olo ihmisenä. 

No mutta, maa kutsuu. Rehellisesti sanottuna mulla oli tähänastisen Sveitissäoloajan paras viikonloppu. Piste. Eikä siihen tarvittu kun ihania suomityttöjä x3, isot kasat hyvää ruokaa, sadeharmaa Zurich, muutama lautapeli ja tyhjä talo. Sounds a bit boring muttei suinkaan ollut sitä. Laitettiin ruokaa rakkaudella, porukalla, nautiskeltiin, käytiin vähän kuvailemassa Zurichin vanhaakaupunkia, valvottiin pitkään ja nukuttiin aamulla sitäkin pidempään, itkettiin ja naurettiin, jälkimmäistä onneksi enemmän. Ja mä taisin olla ainoa joka itki. Ylläri. Juttu ei luista joten pläjäytän tähän (ruokapitoset) kuvat. 

Äh eiku empäs pläjäytä vielä yhtään mitään, raportoin ensin vähän. Perjantai-iltana hypättiin tupaten täynnäolevaan junaan kohti Zurichia, matkaan meni abauttiarallaa kolmisentuntia vaihtoineen päivineen. Voi että sitä riemua ja kälätyksen ja rätkätyksen määrää kun neljä suomitypyä kohtaa, kaikki selittää ristiinrastiin toistensa päälle kuulumisiaan, niin hyvä mieli! 
Zurichin lentokentällä hyppäsimmä bussiin ja hurautimma Embrach-nimiseen kylään, saatiin yöpaikka yhen au pairin perheen kotoa ja sepäs oli vallan mukavaa ja ystävällistä.

Alkaa taas uhkaavasti jäämään päälle tää päiväkirja-meininki että sitten tehtiin sitä ja sitten tehtiin tätä ja se sano sitä ja tää sano tätä. 

Enivei, lauantaina minä onnekas birthdaygirl sain kuin sainkin aamupalan sänkyyn ja lahjuksiakin. Nautiskeltiin yhdessä superpitkä aamupala joka kylläkin muuttu brunssiks. Ulkona tihuutti vettä eikä meillä ollu kiire minnekään. Ihan hassua miten paljon voi nauttia pelkästä keskustelusta hyvässä seurassa! Aikuismaisen kuulosta. 

© Milla

© Milla

On se kummaa, miten ihan erilaiset ihmiset eri puolilta Suomea päätyy pikkuruiseen Sveitsiin, tapaa toisensa, ja juttu luistaa niinku vanhoilla tutuilla. Kaikkia yhdistää se että on yksin vieraalla maalla. Vaikkei kuitenkaan yksin, täällä on huippu suomalaisten porukka johon tuntee heti ekan tapaamisen jälkeen kuuluvansa!

Pakko mainostaa tähän väliin, meillä oli kaiken syömisen lisäksi ihan loistavaa puuhaa sadepäivään: runoversio mustalaisen päiväkirjasta. Yhteinen aihe, yhtä monta paperia kiertämään kun on runoilijoitakin, jokainen kirjottaa vuorotellen yhden rivin ja antaa paperin seuraavalle. Meillä oli aiheina mm. perhe-elämä ja sadepäivä. Hajanaisia ajatuksia ja mietteitä paperille kirjattuna. Lopputuloksena hassuja ja ihan päättömiä runoja, mutta omalla tavallaan aika ihania, varsinkin nuo perheaiheiset meinas vähän itkettää. 

Iltapäivää kohden ryhdistäydyttiin, ihmistäydyttiin ja lähdettiin takasin Zurichin keskustaan yhden toisen aupairin kotiin iltaa ja seuraavaa yötä viettämään. Nautittiin typötyhjästä talosta, omasta rauhasta, kokkailtiin ja pelailtiin lautapelejä. 

© Milla

Sunnuntaille oltiin suunniteltu minireissua Chur-nimiseen vanhaan kylään, mutta harmaa sää anto oivan tekosyyn vaan lokoilla pitkään aamulla, nukkua päikkärit aamupalan päälle, ja lähteä tutustumaan Churin sijaan kotosasti Zurichin vanhaankaupunkiin. Ja olihan sekin vallan sievä paikka, iltapäivästä aurinkokin pilkahteli pilvimassan takaa tai raosta tai välistä, jostain kuitenki paisto pikkusen.

© Milla

Himmailtiin sulosia kapeita kujia ees taas, kävästiin parissa kirkossa (kulttuuria, kulttuuria) ja etittiin sopivaa kahvittelupaikkaa varmaan tunti. Kartan kanssa liikenteessä, tottakai.

© Milla

© Tuuli

Näyteikkunashoppailu ja vanhojen kirkkojen sun muiden koluaminen on rankkaa, välillä pitää levähtää. Kriteerit täyttävä kahvipaikka löyty lopulta Globuksesta, joka sekin oli kyllä täpösen täynnä, ei lähelläkään idyllistä pikku kahvilaa josta vähän haaveiltiin, mutta kahvi(leivät) maistu silti. 

© Tuuli

Miten voikin olla niin mukavaa ilman että tekee mitään sen erikoisempaa extremeä! Lepposaa fiilistä, meillä ei ollu kiire minnekään, ei aikataulua tai tavotteita koko päivälle, muuta kun että illalla piti seittemäks ehtiä junaan. Rentoilua. Kävästiin myös rannassa parit kuvat näppäsemässä. Täytyy tiivistää, että Zurich oli kyllä yllättävän miellyttävä kaupunki! Ainakin mitättömään Geneveen verrattuna. 

© Tuuli

© Milla

© Milla

Heti näkee, etten oo enää mikään 18v vaan jo aikuinen 19-vuotias! Ryppyjäki tuli varmaan jo.
Mulla ois vaikka kuinka hirveesti lisää kivoja kuvia julkastavaks mutta ehkä säästän jotain johonkin erikertaan. Toivottavasti kuvista välittyy jonkunnäkönen fiilis! 

Maanantaimaisuudesta ja sadesäästä huolimatta tääkin päivä on ollut varsin mukiinmenevä. Jatkettiin synttärilinjalla lasten kanssa, mulle oli ostettu kakku oikeen. Herkuteltiin, piirrettiin sarjakuvia ja rakennettiin maja. Ei yhtään hassumpaa. Huomenna työpäivä ja keskiviikkona vapaa, ehkä sais aikaseks leipasta munkkeja huomenissa ja lähtä taas keskiviikoks reissunpäälle! Voi että osaa olla mukavaa. 

Illan päälle riennettävä reissupyykinpesun riemuihin!

laulais vaan

Tänään koin sellasen "hyiapuaonkomustatulossaaikuinen"-hetken, olin nimittäin unohtanu miten kaupan tekomakumehu voi maistua tuplapillillä juotuna tuplasti paremmalta. Jopa juotavalta in fact. Ei ihme että lapset haluais joka atrialle pillin apuvälineeks. Vinkki: maito kuplii puhallettaessa isommin mitä mehu. Lapset oli siinä luulossa ettei aikuiset muka voi juoda pillillä tai varsinkaan puhallella sillä, mutta korjasin etten ookkaan aikuineen vaan pelkästään iso. Lyhyt mutta iso, ainaki sillon kun muistan esittää viksua. Ja että mulla on lupa komennella, mutta sen ne kuulemma jo ties. Olivat huomanneet sanomattaki. 

Lomailukelit vaan jatkuu ja jatkuu. Puu melkeen täydessä lehdessä. Hellettä riittää. Viikonlopuksi kyllä luvattu taas mukamas-sadesäätä, muttei viime viikonloppunaakaan loppujenlopuks ees satanu. Että ähäkutti.
Niin ja mulla on lauantaina ikääntymispäivä! Tarkotus lähteä tytskyjen kanssa reissunpäälle huomenissa, kohde vaan vielä edelleenkin epäselvä mutta ehkä se tästä selkiintyy. Se on varma että yheksäätoista en meinaa täyttää kotikulmilla! Itsepintasesti estän ikäkriisiä pukkaamasta päälle. Ja voi mun puolesta vaikka sataakin.

Toivottavasti tää kukkaistyttövaihe menee kohta ohi, vaikkei siinä välttämättä mitään pahaa oliskaan jos mulla vuosien päästä päällimmäinen muisto Genevestä olis vaan kukkivat puut. Täällä kevät on jotenki kevätmäisempi. Täynnä kevättä. Sen oikeen tuntee. Kun kuolen, niin toivottavasti kuolen keväällä. Ei kai sillon kukaan vois ees olla masentunu. Aurinko hymyilyttää. Iloa valosta ja sitärataa.

Kävästiin aamupalapiknikillä kahen naistoverin kanssa Nyonissa, aivan somassa pikkukaupungissa. Tuntuu hassulta istua junassa 13min. Justiin ehtii rentouttaa istumalihakset kun pitääkin jo nousta. Oli näppärät maisemat semmosen pikku prinsessalinnan pihasta. Arska paisto, me haettiin evästykset lähikaupasta ja kahvit Mäkkäristä, kuinkas muutenkaan. Tyyni järvi ja hiljanen rauha. Tuli taasen semmonen mieli että kiitos elämä vaan siitä hyvästä että satut olemaan tänäänkin niin ihana.

Edelleen ootan sitä tarpeeks kirkasta ilmaa jotta sais näppästyä noista vuorista oikeesti kunnon kuvan. Nää räpsyt ei yhtään tee oikeutta noille maisemille. Valittelut mitä nöyrimmät.

Melkeen nään Tähkäpään tuolla roikottamassa lettiä. Melkeen. Täällä ollessa tulee välillä sellanen harmistusfiilis kun ei satu olemaan mikään arkkitehtuurin aikakaudet-friikki, tai ees senvertaa sivistyny että osais rakennuksista suunnilleen sanoa että mihinkä maailman aikaan ne on rakennettu. Hmph.

En tiiä miten kummassa voin sitten joskus hamassa tulevaisuudessa (lue: ens syksynä) tottua siihen kuudelta ylös ja kouluun -meininkiin. Täällä tottuu liian hyvälle, välillä puol kasilta herääminen tuntuu ylitsepääsemättömältä haasteelta. Aasinsilta, Juhlamokkapussin pohja pilkottaa jo. Apua. En tunnustaudu kahviriippuvaiseks mutta vähän kyllä meinaa inhottaa ajatus aamukahvittomuudesta. Ei ees Mäkkärin litkut vedä vertoja suomalaiselle kaffeelle. Pieni kansallisylpeys ehkä osaltaan parantaa sitä hyvää makua entisestään, kun tietää juovansa suomikahvia niin maistuu kaksinverroin paremmin mikä vaan myrkky. No okei Starbucks ehkä voittaa.

Onko taaskaan päätä tai ees häntää näissä jutuissa niin ei kyllä oo. Ajatus luistaa ku pulkka hyvin hiekotetulla tiellä toukokuussa. Mutta haittaako se vaikkei paljoa kerro, jos vaan kertoo sen oleellisen. Että on aivan helppoa olla onnellinen. Ainaki nyt. Ainaki täällä. Ainaki tässä hetkessä ja toivottavasti tulevissaki. Oppis elämään hetkessä kerta siitä se onni löytyy. Ja vielä se että oppis ite olla jauhamatta samoista asioista liian monta kertaa. Yks kukkakuva vielä. 

Koin tänään mehunjuonti pillillä-hetken lisäksi toisenkin flashbackin lapsuudesta. Piti testata että osaanko vielä ajaa pyörällä ilman käsiä. En osannu. Eikä ollu jalkajarrua menopelissä. Kaaduin, en kovin sievästi enkä hillitysti, viime kerrasta on aikalailla kauan varmaankin. Mutta tuntu ihan samalta ku pienenä! Eka piti nolona hätäsesti vilkasta ettei kukaan nähny ennenku pysty vasta tarkistamaan että tuliko johonki ruumiinosaan mahollisesti reikä. Silminnäkijöitä ja verenvuotoja nolla, samoin jäi uupumaan se "Äiti, ei sattunu!"-huuto.

Ykspäivä tässä taannoin leipurihiivailtiin.
Ei oo hyvä idea laittaa suklaahippukekseihin rusinoita. Palavat uunissa. Lasten mielestä näytti kakalta. Kelpas silti leikkipuistoeväiksi! Vaikka oli ne munki mielestä vähän rumia, ens kerralla en laita. 

Viikko taas meni että hujahti. Nenänpäästä lähtee ku lähteeki nahka. Rusketusprosessi sen osalta siis uudelleen alotettava. Tärkeitä on nämä projektit mun elämässä. Tarkasti ku kattoo oikeessa valossa niin saattaa silti nähä rusketusrajan. Mustien silmänalusten näkemiseen sen sijaan ei tarvi sen kummempaa valoa valitettavasti. Nukkumaanmenoaika! Mairee kuminaama, tervemoi ja toivottavasti tulee kiva viikonloppu!

Okei vielä yks maisemakuva jonka maiseman peittää osittain kyhmypuu. 

marjaleena tässä, kiitos hyvää

Eipä kauaa kestäny nekään sadekelit, parhaillaan nimittäin paistaa ilosesti aurinko. Itsehän pysyn sisätiloissa. Mikä on tämä tarve alottaa kirjottaminen pikkusella sääraportilla joka kerta? Perus small talk, että on ilmoja pidelly kun ei muuta jutunjuurta hädissään keksi. 

Hyvin menee mutta menkööt! Mulla oli erityisen mukava viikonloppu vaikken mitään erityisen erikoista tehnytkään. Sen varashälytinepisodin lisäksi sivistin itteäni YKlla opastetun kierroksen merkeissä, aika vaikuttava mesta, check check jos satutte Genevessä pyörimään, ja suuntasin myös Lausanneen paria aika ihanaa tyttöä tapaamaan, ja loppujenlopuks pari muuttukin muutamaks, sekä vietin mukavia hetkiä yhen suomalaisperheen kodissa (terkkuja ja kiitoksia vielä Anne jos satut tätä lukemaan) ja viimesenä muttei vähäisimpänä, ilokseni jouduin myöntämään että joskus ihmisestä saatu ensivaikutelma voi olla ihan vääränlainen! Tuosta viimesestä oon ehkä kaikista ilosin, se oli parasta tässä viikonlopussa. 

Tässäpä pala Lausannea! Reippaasti marssin heti ekana turisti-infoon ja sain mukaani kartan, jota en oikeestaan osannut lukea, mutta siitä huolimatta selvisin eksymättä. Musta on selvästi tulossa ihan ykkössuunnistaja, varokaa vaan! Enivei, Lausanne, Sveitsin San Francisco sentakia että täällä on vähintään yhtä paljon mäkiä. Hyvää reeniä himmailla näitä katuja ylös ja alas. Korkeelta on oikeesti mahtavat näkymät järvelle ja vuorille mutta sattu niin pilvinen päivä että oli turha haaveilla mistään maisemakuvauksista. Jättisuuren kirkon löysin kuitenki.

Kuvitelkaa tonne taustalle jylhät vuoret. Tai vaihtoehtosesti kuvitelkaa Katto Kassinen jonnekin katonnurkalle istumaan ja heiluttelemaan pikku kinttujaan. 

Mulla on hirveen hyvä ja kevyt mieli! Taas. Ehkä hypetän vähän liikaa tätä onnellisuutta mutta saa kai siitä kertoa jos on onni omana! On nää matkaystävät täällä vieraalla maalla vaan valtavan suuri voimavara, ekstrapisteitä jos tajusit sanan kaksinaismerkityksen. 

 Näppäränä tyttönä säädin jotain mun kameran asetuksia, ei mitään hajua että miten sen tein tai että miten saisin sen takasin normaaliks. Osa kuvista on tosi epäselviä ja sekös minua suuresti harmittaa ja sydämelleni käy.

Joo ja joo eilen viimeinkin sain itteni ilmotettua sinne maratonille! Countdown alkaa, 12 päivää jäljellä, hui. Mutta puolikashan mennään vaikka sillä suurella suomalaisella sisulla. Vaikka joskus oonkin epäillyt että löytyykö musta moista ollenkaan. Suapi nähä.

Ps.  Kieltäydyn kohta harjaamasta mun hiuksia ollenkaan. En käsitä tätä jatkuvaa hiustenlähtöä, melkeen itku pääsee kun suihkun jälkeen sukii tätä kuontaloa. Suunnittelin, että alan keräämään tätä irtotukkaa nippuun ja myyn mun kauniit haivenet hyvään hintaan jollekin kaljuraukalle. Kivaa olla hiirenhäntäpäinen tyttö kohta. Niin kerta.

Pps. Kuten huomata saattaa niin tänkertanen postaus oli vähän tällänen väkisin kokoonkyhätty, kun mun teki kauheesti mieli pikasesti kertoa jotain mun viikonlopusta mutta tuli hippanen kiire, töihinlähtö koittaa!

ppps. (miten monta peetä voi laittaa ilman että alkaa näyttämään tosi tyhmältä)
Kohteliaana ihmisenä ajattelin olla julkasematta kanssaolijoiden naamakuvia ilman lupaa, mutta ehkä jatkossa saan aikaseks kysyttyä asianomaisilta ennen postauksen alottamista että hei passaako että sun nassu vilahtaa mun blogissa.