laulais vaan

Tänään koin sellasen "hyiapuaonkomustatulossaaikuinen"-hetken, olin nimittäin unohtanu miten kaupan tekomakumehu voi maistua tuplapillillä juotuna tuplasti paremmalta. Jopa juotavalta in fact. Ei ihme että lapset haluais joka atrialle pillin apuvälineeks. Vinkki: maito kuplii puhallettaessa isommin mitä mehu. Lapset oli siinä luulossa ettei aikuiset muka voi juoda pillillä tai varsinkaan puhallella sillä, mutta korjasin etten ookkaan aikuineen vaan pelkästään iso. Lyhyt mutta iso, ainaki sillon kun muistan esittää viksua. Ja että mulla on lupa komennella, mutta sen ne kuulemma jo ties. Olivat huomanneet sanomattaki. 

Lomailukelit vaan jatkuu ja jatkuu. Puu melkeen täydessä lehdessä. Hellettä riittää. Viikonlopuksi kyllä luvattu taas mukamas-sadesäätä, muttei viime viikonloppunaakaan loppujenlopuks ees satanu. Että ähäkutti.
Niin ja mulla on lauantaina ikääntymispäivä! Tarkotus lähteä tytskyjen kanssa reissunpäälle huomenissa, kohde vaan vielä edelleenkin epäselvä mutta ehkä se tästä selkiintyy. Se on varma että yheksäätoista en meinaa täyttää kotikulmilla! Itsepintasesti estän ikäkriisiä pukkaamasta päälle. Ja voi mun puolesta vaikka sataakin.

Toivottavasti tää kukkaistyttövaihe menee kohta ohi, vaikkei siinä välttämättä mitään pahaa oliskaan jos mulla vuosien päästä päällimmäinen muisto Genevestä olis vaan kukkivat puut. Täällä kevät on jotenki kevätmäisempi. Täynnä kevättä. Sen oikeen tuntee. Kun kuolen, niin toivottavasti kuolen keväällä. Ei kai sillon kukaan vois ees olla masentunu. Aurinko hymyilyttää. Iloa valosta ja sitärataa.

Kävästiin aamupalapiknikillä kahen naistoverin kanssa Nyonissa, aivan somassa pikkukaupungissa. Tuntuu hassulta istua junassa 13min. Justiin ehtii rentouttaa istumalihakset kun pitääkin jo nousta. Oli näppärät maisemat semmosen pikku prinsessalinnan pihasta. Arska paisto, me haettiin evästykset lähikaupasta ja kahvit Mäkkäristä, kuinkas muutenkaan. Tyyni järvi ja hiljanen rauha. Tuli taasen semmonen mieli että kiitos elämä vaan siitä hyvästä että satut olemaan tänäänkin niin ihana.

Edelleen ootan sitä tarpeeks kirkasta ilmaa jotta sais näppästyä noista vuorista oikeesti kunnon kuvan. Nää räpsyt ei yhtään tee oikeutta noille maisemille. Valittelut mitä nöyrimmät.

Melkeen nään Tähkäpään tuolla roikottamassa lettiä. Melkeen. Täällä ollessa tulee välillä sellanen harmistusfiilis kun ei satu olemaan mikään arkkitehtuurin aikakaudet-friikki, tai ees senvertaa sivistyny että osais rakennuksista suunnilleen sanoa että mihinkä maailman aikaan ne on rakennettu. Hmph.

En tiiä miten kummassa voin sitten joskus hamassa tulevaisuudessa (lue: ens syksynä) tottua siihen kuudelta ylös ja kouluun -meininkiin. Täällä tottuu liian hyvälle, välillä puol kasilta herääminen tuntuu ylitsepääsemättömältä haasteelta. Aasinsilta, Juhlamokkapussin pohja pilkottaa jo. Apua. En tunnustaudu kahviriippuvaiseks mutta vähän kyllä meinaa inhottaa ajatus aamukahvittomuudesta. Ei ees Mäkkärin litkut vedä vertoja suomalaiselle kaffeelle. Pieni kansallisylpeys ehkä osaltaan parantaa sitä hyvää makua entisestään, kun tietää juovansa suomikahvia niin maistuu kaksinverroin paremmin mikä vaan myrkky. No okei Starbucks ehkä voittaa.

Onko taaskaan päätä tai ees häntää näissä jutuissa niin ei kyllä oo. Ajatus luistaa ku pulkka hyvin hiekotetulla tiellä toukokuussa. Mutta haittaako se vaikkei paljoa kerro, jos vaan kertoo sen oleellisen. Että on aivan helppoa olla onnellinen. Ainaki nyt. Ainaki täällä. Ainaki tässä hetkessä ja toivottavasti tulevissaki. Oppis elämään hetkessä kerta siitä se onni löytyy. Ja vielä se että oppis ite olla jauhamatta samoista asioista liian monta kertaa. Yks kukkakuva vielä. 

Koin tänään mehunjuonti pillillä-hetken lisäksi toisenkin flashbackin lapsuudesta. Piti testata että osaanko vielä ajaa pyörällä ilman käsiä. En osannu. Eikä ollu jalkajarrua menopelissä. Kaaduin, en kovin sievästi enkä hillitysti, viime kerrasta on aikalailla kauan varmaankin. Mutta tuntu ihan samalta ku pienenä! Eka piti nolona hätäsesti vilkasta ettei kukaan nähny ennenku pysty vasta tarkistamaan että tuliko johonki ruumiinosaan mahollisesti reikä. Silminnäkijöitä ja verenvuotoja nolla, samoin jäi uupumaan se "Äiti, ei sattunu!"-huuto.

Ykspäivä tässä taannoin leipurihiivailtiin.
Ei oo hyvä idea laittaa suklaahippukekseihin rusinoita. Palavat uunissa. Lasten mielestä näytti kakalta. Kelpas silti leikkipuistoeväiksi! Vaikka oli ne munki mielestä vähän rumia, ens kerralla en laita. 

Viikko taas meni että hujahti. Nenänpäästä lähtee ku lähteeki nahka. Rusketusprosessi sen osalta siis uudelleen alotettava. Tärkeitä on nämä projektit mun elämässä. Tarkasti ku kattoo oikeessa valossa niin saattaa silti nähä rusketusrajan. Mustien silmänalusten näkemiseen sen sijaan ei tarvi sen kummempaa valoa valitettavasti. Nukkumaanmenoaika! Mairee kuminaama, tervemoi ja toivottavasti tulee kiva viikonloppu!

Okei vielä yks maisemakuva jonka maiseman peittää osittain kyhmypuu.