Laiska lapsi on laiska

Kyllä voi olla laiska ihmislapsi! Motivaatio hukassa, valehtelematta melkeen viikon verran on nimittäin ollut auki koneella Bloggerin välilehti ja luonnoksissa tallennettuna tämä postaus. Sen verran olin aikaansaava ollut että kuvat oli valittuna mutta en millään jaksanu viittiny saanu aikaan kirjottaa yhtään mitään.
Heräsin tänään ihmeen kaupalla (ihmeen kaupalla, mikä sanonta) ennen herätyskelloa ja pidin sitä merkkinä siitä että nyt on aika ruveta ronskisti hommiin eli suorittaa niinkin vaativat tehtävät kun pestä koneellinen pyykkiä ja saada aikaan edes jonkunnäkönen postaus. Että en mä ihan kuollut vielä oo.

Aika vaivanen kuvasaldo mutta enivei. Ekaa kertaa sain aikaseks käydä ees melkeen-vuorilla täälläollessa.
Le Salève, (hähää en muista kumpaan suuntaan toi heittomerkki kuuluu mutta osaan kuitenkin tehä sen koneella, kiitos yläasteen ranskantuntien kotiaineiden) jota kutsutaan myös Geneven parvekkeeksi koska sieltä on aika näppärät näkymät Geneveen ja muutenkin koko tähän laaksoon ja Geneve-järvelle. Korkeutta reilu kilometri, paikanpäälle pääsee bussi- ja koppihissi-yhdistelmällä. Jälkikäteen lisätty selvennys: ei hissi-bussi-mutaatiolla, vaan ensin bussilla, ja sitten hissillä. Kuitenki joku ois alkanu sitä pilkkua viilaamaan.
Siis vuori, semmonen pieni ja ystävällinen. Hissilla hurautin ylös ja yritin ottaa AMAZING VIEWS-kuvia mutta turhauduin koska mun kamera on niin köpö ja ääh. Siellä oli aika siistinnäkösiä maastopyöräreittejä, vähäsen ehkä harmitti etten sattumalta omistanu sellasta extreme-maasto-temppu-kikkailu-pyörää jolla pystyis veivaamaan tollasia tsikitsiki-haastavia reittejä. Ei ois meinaan jopolla päässy yhtään mihinkään.
Mutta oli siellä sellasia mutasia ja jyrkkiä kävelypolkujaki. Patikoin siis. Otti hengen päälle koska ylämäki.

Tadaa! Geneve 1097 metristä tsekattuna. Toi valkonen möykky on Geneven ylpeyden aihe, Jet l'Eau, jättiläissuihkulähde. Joo ja oli coolia kun tuolta ylhäältä näky, missä kohti laaksossa sato vettä. Ja perinteiset "Livenä näytti paljon hienommalta"-selittelyt vois heittää tähän, koska niin näyttiki. Muttei kuitenkaan niin hienolta että tohon ois tunniks jääny lumoutuneena kyyläämään. Harmitti vähäsen ettei mun kameralla saanu sellasta panorama-kuvaa koska se ois ollu ihan hauska! Näihin on tyytyminen.

Lisää selittelyjä: ei ollu tasasia nuo polut vaikka saattaa pikkuriikkisen hämäävästi näyttää siltä! Ylämäkeä oli. Ja koska olin yksin mun huimalla vaellusretkellä niin arvatkaa mitä tein takastullessa? Juoksin tietenki alamäkeen, sai kovat vauhdit. Oli ihan pakko vähän juosta kerta ei ollu ketään mukana jolle ois joutunu sanomaan että hei hei hei, ei saa juosta, voi kaatua! Tai vastaavasti ei ollu ketään sanomassa mulle niin. Enkä ees kompastunu.

Täällä on muuten paljon etanoita. Semmosia kotilottomia raukkoja. Ollaan lasten kanssa laitettu niitten meteorologintaidot koetukselle. Harvoin on Ellit osunu oikeeseen, sarvia ne kyllä vilauttelee mutta monesti ei silti oo ollu seuraavana päivänä poutaa. Valehtelee, mokomat. En luota enää.

Oli ihan sellanen jeah, kaupunkilaistyttö luonnon helmassa, tuolla oli ihan rauhallista ja yksinäistä ja hiljasuuden rikko vaan mun puuskuttava hengitys. Lyyristä. Lyyrista? Siis kaunista, muuten ois ollu liian täydellinen hetki niin oli pakko vähän hengästyä.

Patikoin (lue: raahustin) siis polkua pitkin ihan huipulle asti, siellä ois ollu joku vautsivau-360 astetta-panoraama-näkymä Mont Blancille mutta ikävästi oli Blanc ja kaverit laakson vastakkaisella puolella ihan pilvessä niin eipä paljoa näkyny. Eikä huipulla tuullu vaikka aina niin sanotaanki. Tuulen sijaan sieltä löyty ladonnäkönen buddhalaismunkkien temppeli, ihan osuva paikanvalinta kyllä. Ne oli ripustanu puihin jotain riekaleita jotka näytti ihan mukavilta. En kyllä tiiä mitä niissä luki. Siinäpähän lepattivat.

Joo, semmosta.
Sadepäiviä viime ja tällä viikolla ollaan vietelty aika tiiviisti sisätiloissa, luettu, leivottu, piirretty, askarreltu, kerhotäti-Lotta elementissään.

Loppu ne sadepäivätkin täällä vihdoin ja viimein! Arvatkaa kirvelikö viime viikonloppuna kun Suomessa juhlittiin koulujen loppumista ja ylioppilaita ja valmistuneita ja meillä oli kylmää ja sateista ja tuulista. Just semmosta, millasta aina kuvittelis Lontoossa olevan. Kärsittiin armaan Tuulin kanssa Suomi-koti-ikävä-masennuksesta ja oikeen lietsottiin sitä ikävää toisiimme! Mutta jospa tää tästä, ainakaan nyt ei sada ja oon onnistunu polttamaan mun naaman taas, uudelleenalkavan kesän merkki siis, hiphei.

Tietoisku: Sveitsissä ruohosipulia käytetään kukkaistutuksissa. Suomen lasta huvittaa moinen. Maistu ne silti samalle ku kotona vaikka ne oliki kasvimaan sijaan lykätty kukkapenkkiin nätisti muiden kukkien joukkoon.
Ah oikeesti pliis voisinko jo lopettaa kukkien kuvailun! Oon muuntautumassa vanhaks tädiks salakavalasti pikkuhiljaa. Pelottavaa. Puhun säästä ja kuvailen kukkia. Wohoo!

Ja nyt tuli pakottava tarve lisätä yks pikkuriikkinen koti-ikävä-kuva tähän loppuun. Todistusaineistoa siitä että äiti ja siskot ihanihan oikeesti kävi mua moikkaamassa täällä Sveitsinmaalla taannoin. TAANNOIN, mitä on nää sanavalinnat! Ps. masentuneet ilmeet johtuu toivottavasti siitä että oli just lähdön hetki. Äiti älä oo mulle vihanen vaikka laitan tän kuvan tänne. :---------D

NYT lopetan koska tää meni taas tämmöseks "Voisimpa lisätä vielä muutaman kuvan ja vähän turhaa tekstiä ettei vaan tulis lyhyt postaus"-touhuks. Kiittimoi.