Vaihda paristot

vaati kamera, heti ”Muistikortti täynnä”-ilmotuksen jälkeen. Oikeen turistin tuplamoka etten sanois.

 Varta vasten näppäränä muka hyppäsin pyöränselkään kamera kaulassa. Keliki oli semmonen että voi pojat! Vaan tämmönen töhö ku oon niin enpä tajunnu ottaa varaparistoja messiin. Kokonaista seittemän kuvaa kerkesin tuolta satamasta räpsästä. Ensin meinas harmittaa, mutta sitten päätinki nauttia auringosta ihan omaks iloks ja vispasin pyörällä Geneve-järven rantaa ees taas melkeen kaks tuntia. Mukavaa! Pakko kehasta, että täällä on panostettu pyöräilykulttuuriin oikeen kunnolla, hyviä pyöräteitä löytyy yhtä paljon ku autoteitäki, siellä täällä näkyy pyörävuokraamoja (suurin osa sellasia, että jätäppä 20 CHF pantiks ja palauta pyörä iltaan mennessä niin saat young money cash money takas) ja paikalliset ajelee pyörillä siinä missä turistitkin.

Ehkä lopulta on pakko uskoa, että nyt on kevät (kolmas kerta toden sanoo) ihan for real ! Aurinko lämmittää ahkerasti ja linnut laulaa sitäkin ahkerammin. Ja meiän kukkapenkistä työntyy esiin jotain lupaavasti kukilta näyttäviä systeemejä. Jee!

Eilen päiväkodin bussipysäkillä kun kilpaa siristeltiin, oli kerrassaan niiiin kirkasta, herra viis vee tokas että : ”Auringonsäteet menee silmiin ja sydämeen asti!”. Aika osuvasti lohkastu mun mielestä, koska kukapa vois olla pahalla päällä näin kauniilla säällä. Runosuoni sykkii mutta antaa sykkiä. Sitä paitsi täällä päivätkin jo pitenee, tykkään! Mutta kaikista ilosin oon siitä että ihan pian on sunnuntai ja saan ihanaisia naisia tänne ja sen jälkeen tulee pian perjantai ja saan yks kappaletta ihanan miehen tänne! Että hyvin pyyhkii, uskallan sanoa. Vois liputtaa.

Joo ja bongasin muuten flamingoja yks päivä lenkillä ollessa, en tienny että ne kuuluu Sveitsin luontoon, mutta hetken tutkailtuani tajusin että olinki eksyny jonkun sortin kasvitieteelliseen puutarhaan. Siellä oli lunta ja rapaa jokapaikassa mutta veikkaan että varmaan ihan kivannäkönen paikka kesällä, must keep in mind! Vaikka ne flamingot oliki semmosia likasenkulahtaneenoransseja eikä pinkkejä.

katkeroidun

koska yksin vietetty ystävänpäivä. raukkoja semmoset kenen elämä on aina tämmöstä ! että himmailee vaan yksinään ympäriinsä. hyi musta on kovaa vauhtia tulossa s.s.s. eli sveitsin suurin suomalaisruikuttaja. lahjoin kuitenki itteeni piristykseks starbucksin herkuilla kerta tulin ihan pahalle päälle kaikista kukkapuskia kuskaavista ystävänpäiväihmisistä. jos oisin tajunnu niin oisin askarrellu kunnon vanhan ajan halipassin ja pomppinu ympäriinsä se kaulassa, ehkä oisin saanu ees yhen ystävänpäivähalin. nyt voi jo sanoo että ankee päivä, säälin mua. vähäsen aikaa. mutta saa tälle vuodatukselle oikeesti nauraa. onni on että mulla on rakkaita ystävyyksiä suomessa ja yks kultarakas oli lähettäny kortinki joka piristi ihan koko eilisen päivän ! ja sitä paitsi kohta on viikonloppu ja hauki on kala ja sitä rataa. ja mun henkireikä iida lähtee suomeen ja joo myönnän että tunnen pikkuriikkisen kateuden piston jossain sieluni sopukoissa tai missälie. tervetuloa viikonloppu omassa seurassa siis. nojoo nyt muaki alko naurattamaan tää surkuttelu, lopettais tähän.

oispa mulla mun suoristusrauta

Laskiaispullankuvat silmissä busseilin lauantaina Ikeaan. Vaan eipä näkyny fastlagsbulleja, jouduin tyytymään kanelipullaan kahvin kanssa. Kyllä minä en mieltäni pahottanu, aivan hyvältä ja tutulta maistu seki. Julmustiaki löysin alekorista niin että eipä ollu ollenkaan turha reissu! Lihapullat jätin pakkaseen jonku muun ostettavaks mutta näkkäriä hamstrasin senki eestä, alkaa paikalliset patongit ja vaaleet pullamössöleivät tulla jo ulos joka tuutista.

Tänään harrastin maakuntamatkailua apostolinkyydillä eli juoksulenkin merkeissä, kyllä kuulkaa kummasti kevenee mieli ku 15 kilometrin verran hikoilee lenkkarinpohjia kuluttaen. Bongasin laiduntavia biisoneja (puhveleita? Onko ne sama asia? Biisonit kuulostaa kivemmalle) jotka ei haissu yhtään hyvälle. Se on merkillinen juttu tuo liikunta miten se kirkastaa pääkoppaa! Ja ku juoksee joka kerta vähän eri reittiä niin eksymisen lisäks saattaa löytää aika hienoja näköalapaikkoja. En vieläkään tiiä että kummalla puolella on Alpit ja kummalla Jura-vuoret, mutta nätiltä ne silti näyttää molemmat edelleen etenki aurinkoisella säällä. Tunsin itteni hirveen pieneks peltojen ja vuorten (ja biisonien) keskellä. Mutta ihan riemukkaasti kulki juoksu silti! Ja aurinko porotti taas nii että ois saanu olla shortsit!

Tunnen pikkuriikkisen syyllisyyttä siitä etten muka vieläkään oo saanu aikaseks lähtee kunnolla kuvailemaan, yhtään. Muka jaksa tai kerkee tai osaa. Pyh, laiska vaan. Puhelimellakaan oo mitään oikeen räpsiny.

Tiedoksi ihmiset että tännepäin ainaki posti kulkee ku kusti polkee, todistettua tuli koska sain yheltä rakkaalta ystävältä ihkaoikeen kirjeen! Tuli hirveen ilonen mieli ja ikäväitku iski ennenku kerkesin koko kuorta avata. Mutta kylläpä se piristi. Niin että vinkkivinkki, saa mulle kirjotella.

Iltojeni iloks oon tallustellu ympäri keskustaa ja rahojen tuhlaamisen lisäks oon aika hyvin kolunnu läpi kaikki kahvilat sun muut joista löytyy langaton netti. Ku ei kerta jaksa kotona netissä roikkua. Sosiaalisesti siis yksin kahvilassa puhelimella facebookkaan tai pelaan sanajahtia.

Ainiin ja perjantaina juhlittiin muuten Iidan synttäreitä! Se tyttö on kyllä täyttä kultaa etten sanois, ja naurulla, varsinki hyvässä seurassa, on valtavan piristävä voima. Haluttiin herkutella intialaista, ja loppujen lopuks löydettiin ittemme semmosesta vähän liian hienosta (lue: kalliista) paikasta, saatiin kuitenkin huippuhyvää ruokaa, naurettiin ehkä liikaa ja liian kovaan ääneen mutta lohduttauduttiin sillä että hei, ei ne meitä tunne eikä me nähä niitä enää luultavasti koskaan. Siihen on muuten hyvä vedota täällä ollessa! Tai ylipäätään sillon ku on muualla ku kotikulmilla.

Nyt kyllä tuntuu etten puhu nykyään muusta kun ruuasta ja juoksemisesta. Hirveen sisältörikas elämä mulla. Mutta tasan kaks viikkoa siihen että saan vähän muutaki sisältöä, koska jeeeee jee jeeeeeeeeee muutama rakas tulee Suomesta kylään Geneveen ja voi veljet että oon yhtä hymyä! Etukäteen jo niin onnellinen mieli, ah! Vois laittaa vielä pari huutomerkkiä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

P.S. Sää täällä on ailahtelevaisempi ku murrosikäsen mielialat. Päivällä oli lupaavasti melkeen helle ja tarkeni helposti ilman takkia, mutta annahan olla ku iltaan päästiin, nii eiköhän oo lunta tulvillaan koko raikas kevätsää. Kyllä yhtään ei naurata tämä. Koska ulkonaki on niin joulusta niin laitoin kynttilöitä palamaan, ihan kostoks. 

pannareita ja parasta seuraa!

Tänään yks päivänsäde Iida piristi mun tiistaita ja samalla koko loppuviikkoa pölähtämällä kylään heti aamusta. Vietettiin tietämättämme Runebergin päivän kunniaks makoisa brunssi, tässä vähän ruokapitosia kuvia, hyvin uppos!  

Kun päivälle on tämmönen alotus eli hyvä ruoka, ja parempi seura, niin tuloksena on vääjäämättä hyvääkin parempi mieli ja hymy huulilla koko loppupäivän! 

Hehee, tänään myös tajusin että mä ihan huomaamatta elän täällä slow lifeä eli downshiftaan, hienoja sanoja. Eli elän kiireettömästi hetki kerrallaan, pikkujutuista nauttien. Kun semmoseen kerran on aikaa! Vaikkei se ookkaan valinta vaan vähän kohtalonkin sanelemaa pakkoa. Mun elämä on tällä hetkellä kauheen jotenki yksinkertasta ja okei, tunnustan, ehkä vähän tylsänkuulosta, -näköstä ja –olosta.. Tää on täys vastakohta sille mitä mun viime syksy oli: kouluun-töihin-kotiin nukkumaan –rumbaa, melkeen joka päivä. Jos sattu vähän vapaata olemaan niin jumppaan, lenkille tai kavereiden kanssa johonki, pääasia ettei ollu hetkeekään toimettomana. Painoin menemään sata lasissa, päässä surras miljoona asiaa samaan aikaan ja sikin sokin päällekäin, kalenteri pursuili merkintöjä ja silti oli pakko vaan haalia uutta ohjelmaa ja tekemistä ja menoja. 

Välillä kaipaan sitä hektisyyttä ja kiirettä ja fiilistä, että antaa kaikkensa eikä hukkaa minuuttiakaan olemalla tekemättä mitään. Mutta nyt, kun mulla ei oo mitään ohjelmaa, oon oppinu nauttimaan tästä, just tämmösenä ku tää on. Ettei tarvi suunnitella koko viikon menemisiä ja tekemisiä etukäteen ja olla rynnimässä tukka putkella pää kolmantena jalkana paikasta toiseen aamusta iltaan. Että saa tehä asioita rauhassa ja itsekkäästi keskittyä vaan itteensä eikä oo samoja velvollisuuksia ja ”pakko hoitaa tää”-juttuja ja asioita muistettavana ja huolehdittavana. Aika helppoa etten sanois! Ja jotenki kerkee ajattelemaan kaikkea, hassua, koska en oo ikinä pitäny itteäni sen kummemmin pohdiskelija-tyyppinä. Ekaa kertaa mietin oikeesti että minkälainen ihminen on Emmi Lotta Rontti. Onko tää joku huolestuttava ennakkovarotus identiteettikriisin puhkeamisesta? Meitsi Sveitsissä itteään ettimässä. Jeejee. Oikeen minuuden äärellä.
Mutta voihan tuo olla ihan hyödyllistäkin oppia tuntemaan me, myself and I ihan perinpohjin. Tutustua ja ehkä jopa ystävystyä, tulla sinuiks ittensä kanssa. Koska loppujen lopuks omaa naamaa joutuu tuijottelemaan peilistä ainakin toivon mukaan vielä useemman vuosikymmenen niin ei kai se voi olla pahitteeks jos sen tyypin kanssa tulis toimeen, ainakin kohtalaisesti.

Ps. Täällä on kevät! Kävelin nimittäin ekaa kertaa paljain varpain, ja se jos joku on varma kevään merkki. Eikä ees tuntunu kylmältä, ainakaan en myönnä mitään. Linnut laulaa ja naapurissa kiekuu kukko (en huijaa, tossa naapuritalossa asuu kanoja), lämpömittari kiipee päivisin lupaavan korkeelle ja ulkona tuoksuu keväälle: auringossa lämmenneelle asfaltille, märälle mullalle. Se tuttu sulavan koirankakan aromi kuitenki puuttuu, muttei oikeestaan harmita. Nautin tästäki! Ja auringonpaisteessa ku kävelee niin välillä on pakko ottaa muutama hyppyaskel ihan vaan silkasta ilosta ja virnistellä kaikille vastaantulijoille. Että terve vaan ja kylläpä sattuki kaunis päivä!

Kurjuutta kummempaa

Mun elämään on astunu uus mies. Muuan Remeksen Ilkka, tuttu kellekään? Niin koukuttavaa ja kerrassaan hyvää seuraa vällyjen välissä, ilta ehtii aina muuttua yöks ennenku kirjan malttaa laittaa pois. Ja aamulla herätessä on pakko lukea ihan vaan muutama sivu. Just sopivan jännittävää ja kuitenki sen verran suomenkielistä luettavaa että blondiki jaksaa yrittää pysyä juonessa mukana. 6/12, voin suositella ihan kaikille! Seuraavana listalla ois mm. Pyörre ja Pahan perimä.

Viimesen tunnin ajan Pukarikadun Lotta on saanu pitää mun puolesta lapsille seuraa. Nimittäin tää Rontin Lotta ei nyt jaksanu innostua ideasta kun lapset ois halunnu leikkiä ”moottorikelkkaa, ja Lotan setää joka törmäs puuhun”. Kiitos mutta ei kiitos. Sen sijaan kiitos Astrid Lindgren olemassaolostas, tai pitäis kai sanoa että kiitos jo edesmenneen Astridin satujen olemassaolosta, samoin kiitos perjantai joka viimein suvaitsit saapua keskuuteemme. Tää viikko on tuntunu järkyttävän pitkältä.

Oon kovasti koittanu olla ajattelematta yhtään mitään ja touhuamaan kaikenlaista sitäkin enemmän. Testannu erilaisia terapiamuotoja: suursiivousta, leipomista ja loputonta lenkkeilyä. Kaikissa niissä on valehtelematta aika paljon jotain mieltä virkistävää.

Pieniä ilonaiheita on ollu mm. ittensä hemmottelu peel-off kasvonaamiolla(sen irti repiminen on jotain niin nautinnollista!), ripaus kanelia aamukahvissa, puhtaat tuoksuvat petivaatteet, lämpömittarin +16 astetta yhtenä aurinkoisena päivänä, Skype-treffit poikaystävän kanssa, kardemummalla terästetty pannari kera omenahillon, yllärihalit ja ”mää tykkään susta”-tunnustukset lapsilta. Löytyyhän näitä!

Niin ja oon myös saanut uuden kamun, joka taas tänään sai mut hymyilemään kohtalaisen leveesti. Bangladeshistä kotosin oleva muakin lyhyempi tumma nainen jonka lapset on samassa tarhassa mun hoidokkien kanssa (haiseekohan kaikki bangladeshiläiset yhtä kummalle), ja vaikka rouvan enkuntaidot on vähintään yhtä puutteelliset mitä mun ranskantaidot, niin se jaksaa silti joka päivä moikata mulle ilosesti ja rupatella jotain, ja aina sen hymy tarttuu! Ja aina toisinaan mulla meinaa kyyneleet kihota silmiin vaan siks että se on mulle niin ystävällinen.

Tässä pätkä meiän tän päivän keskustelusta. Istuttiin semmosen pikkupöydän ääressä polvet suussa ja pyöriteltiin peukaloita kun ootettiin että lapset kirmaa ulos. Kuvitelkaa mielessänne intialaiselta kuulostava aksentti ja mun ilme kun yritän näyttää asialliselta ja aikuismaiselta ja olla nauramatta.

”Hyvää päivää mitä kuuluu!!!!!!” 

                           (Siks noin monta huutomerkkiä kerta se aina huutaa vaikka istuis ihan vieressä)
”Kiitos ihan hyvää, mitä sulle?”
”Tosi hyvää tosi hyvää mutta sataa vettä!”
”Joo, niin sataa..”

”Ootko naimisissa!!!!”
”En oo”, mua alko naurattamaan mutta yritin kätkee sen hymyilemällä sievästi
”Onko sulla kaksi lasta täällä tarhassa!!!!”
”Joo tai siis oon noitten lasten hoitaja, au pair, ku niitten vanhemmat on töissä”
”Opiskeletko täällä!!!!”
”Eei kun oon töissä, lapsia hoitamassa”
”Lapset tykkää susta!!!!”
”Toivottavasti, ainakin mä tykkään niistä”
”Montako vuotta olet ja montako vuotta poika on ja tyttö!!!!”
”Mä oon 18 ja lapset viis ja kolme”
”Ai, tosi nuori tosi nuori!!!! Mutta hyvä hoitamaan lapsia”
”Joo siis ei mulla oo omia lapsia”
”Lapset näyttää ihan äidiltään!!!!”
”Joo siis niiden äiti on töissä päivisin ja mä käyn vaan hakemassa ne täältä”
”tosi hyvä tosi hyvä!!!!”

”Joo ihan kiva munkin mielestä”
”Näytät tosi kauniilta tänään!!!!”
Tässävaiheessa multa pääs pieni naurunpyrskähdys koska mulla oli päällä juoksuhousut, violetti fleecetakki ja räjähtäneennäkönen sotkunuttura josta puolet hiuksista roikku ties missä. Kaikenlisäks olin ihan märkä.
”No kiitos, näytän kyllä ihan tavalliselta”
”Kiitos!!!!”   (???? Ole hyvä)

Tuli semmonen fiilis että tajuskohan toinen mun selityksestä mitään. Loppuajan istuin vaan hämmentyneenä ja tää rouva napitti mua silmiin ja hymyili kovasti. Ja luulee siis edelleenkin että olen Lotta Suomesta, kahden lapsen äiti. En opiskele enkä ole naimisissa ja synnytin ekan lapsen hyvinki 13-vuotiaana. Passaa mulle. Väärinkäsitysten korjaamiseks voisin opetella puhumaan sujuvasti bangladeshiä. Tai mitä ikinä kieltä siellä sitten puhutaankaan. Sen sain kuitenki selville että Bangladeshin suurlähettiläs on sen aviomies. Cool.

Pikku lisäys: eilen tein juhlallisen päätöksen. Lopetan vuosikausia kestäneen rakkaan harrastuksen eli kynsien pureskelun. Mukaan luettuna myös kynsinauhojen ja –vallien pureskelun, ne on kipeet kun tarpeeks kauan jyystää eikä niistä enää ees irtoa mitään. Äskön kuitenkin huomasin taas kerran jyrsineeni sormenpäitä niin hartaasti että veri lentää. Myydäänköhän täällä kynneliä..?


P.S. Ostin kultaset housut. Nyt voitte jo sanoa että oon seonnu täällä lopullisesti. Puolustukseks pakko kertoo että ne on niiiiiiiiiin kivan tuntoset jalassa! Niinku toinen iho. Lasten mielestä ne on kuningattaren housut vaikkei kuningattaret kuulemma käytäkään housuja vaan aina mekkoa.

Niin ja anteeks vaan kun tekstin ja kuvien määrä ei ollut ihan sopusoinnussa tällä kertaa, kamera on nakottanu pöydän kulmalla koko viikon ja puhelimellakaan en oo jaksanu (huonolaatusia) kuvia kummemin napsia. Omia naamakuvia ja Whatsapp-kuvia ei lasketa. Ehkä jaksan viikonloppuna käydä ottamassa Genevestä pari shottia jos sää sallii enkä keksi kunnon tekosyytä jättää menemättä!

Oikeen kivaa weekendiä kamulit, jos eksytte kauppaan niin kunnioittakaa mun muistoa ostamalla jättisuuri säkki irtokarkkeja! Toivoo Lotta, joka toisinaan kiduttaa itteensä leikkimällä mielikuvitusleikkiä "Jos nyt voisit valita ihan mitä vaan Candy Kingejä, niin mitä ottaisit..?"