Cailler Chocolate Factory ja sadepäiville ei loppua näy

"Sää jatkuu Länsi- ja Keski-Euroopassa koleana ja ajoittain sataa vettä. Vuoristoalueilla on satanut viime päivinä paikoin jopa lunta.

Lämpötilat ovat jääneet Länsi- ja Keski-Euroopassa viime päivinä paikoin alle kymmeneen asteeseen. Sveitsin, Italian ja Espanjan ylänköalueilla satoi lunta viime viikon lopulla."

Näin kerto mtv3. On se onni että eksyn välillä lukemaan Suomenkin uutisia niin pysyy ajan hermoilla. Huoh. Sveitsissä kuuleman mukaan kurjin kevät kuuteenkymmeneen vuoteen - talk about bad luck. Sataa sataa ropisee, tänäänkin lähes taukoamatta. Eiku hei, ei kokoajan sada vettä, nimittäin viikonloppuna saatiin myös raekuuroja. Ei enää yhtään hauskaa. Vielä vähän vähemmän hauskaa tästä tekee se tieto, että koti-Suomi kylpee helteissä. Meinaa vähän kirvellä lueskella hikisiä helle-hehkutuksia Facebookista. Nauttikaa nyt ihan täysillä, mistä vetoa että muuttuu kelit sielläkin viimestään kesä-heinäkuun vaihteessa kun mun ois tarkotus kotiutua! 

Saatoin ehkä ihan vähän lahjoa lapsia leipomislupauksella tänään ennen uloslähtöä. Että hei pliis, käydään vähän loiskuttelemassa lammikoissa ja leivotaan sit jotain herkkua, sopiiko? Sopihan se. Ja jäälauttaleivos maistu. Kahen juniori-apukokin kanssa leipomisoperaatiosta selviäminen kunnialla ilman palovammoja ja sen suurempia sotkuja on ehkä palkitsevampaa mitä ne tuotokset viime kädessä. Iltapäiväksi kääriydyttiin viltinmutkaan sohvan pohjalle, vieressä iso kasa kirjoja ja akkareita. Välillä käytiin juomassa kuumat kaakaot ja sit jatkettiin satumaratonia. Yllättävän lepposaa, käy se näinkin. Aika kuluu toisinaan sadesäästäkin huolimatta aika nopsaan. Vaikken pistäis kyllä muutamaa hellepäivää ollenkaan pahakseni, yrittää vähän nimittäin masentaa kun sääennuste ei tosiaan lupaa muuta kun ykstoikkosta sadetta, välillä suuremmilla ja välillä pienemmillä todennäkösyyksillä. Ei paista ees Milanossa tai Pariisissa aurinko. Se niistäkin haaveista tälle viikonlopulle - taas.

Sen lisäks, että oltiin viikonloppu Iidan kanssa kaitsemassa yhen aika rakkaan jo melkeen sukulaisilta tuntuvan perheen energisiä lapsosia, ehdittiin sunnuntai-iltapäivä vielä viettämään Caillerin suklaatehtaalla! Tai no, vietettiin päivä lähinnä junissa istuen. Pullysta Palezieuxiin, Palezieuxista Romontiin, Romontista Bulleen ja Bullesta Brociin. Pienillä, hitailla ja äänekkäillä junavanhuksilla. Matka oli lyhyt mutta kesti sitäkin pidempään monimutkasen reitin takia. Oli kylmää ja huono keli mutta ties monettako kertaa hyvä seura kompensoi aika mukavasti!

 Mutta mutta, tehdas itsessään oli kyllä positiivinen yllätys! Nasta mesta, täytyy myöntää. Porukkaa oli paljon ja opastetulle kierrokselle pääsyä jouduttiin odottelemaan yli tunti, mutta it was totally worth it. Loppujen lopuks selvis ettei meillä edes ollut opasta - ryhmässä liikuttiin ku lampaat järjestyksessä huoneesta huoneeseen ja enkunkielinen opastus pauhas ääninauhalta. Kuljettiin läpi maya-intiaanien ja atsteekkien (joo, se kirjotetaan oikeesti atsteekit, tarkistin asian) viidakon, seilattiin espanjalaisten tutkimusmatkailijoiden laivassa Espanjan hoveihin ja sieltä lopulta Sveitsiin, maitosuklaan syntysijoille tutustumaan nykyaikasen suklaanvalmistuksen saloihin. Toi infokierros-näytös-mikälie oli viihdyttävä ja viimesenpäälle hyvin tehty, jakso aikuiset ja lapset seurata hiljaa ja tarkkaavaisena. Ja lällällää, noitten papujen kourimisen jälkeen tuoksu kädetki ah-niin-ihanalle!

Tietty päästiin myös kattomaan liukuhihnoja ja isoja koneita ja nappeja ja kaikenmaailman masiinoita. Sori Pandan tehdas, Cailler voitti. Caillerilla suklaasta pääs nauttimaan kaikeilla aisteilla: silmillä, suulla ja nenällä. Miksei korvillakin. Plaaplaa. Varmaan kaikkien mielestä koko kierroksen paras juttu oli viimesenä muttei vähäisempänä, nimittäin suklaanmaistelu. Oli kuulkaa montaa sorttia. Syödä sai niin paljon kun vaan kehtas, ja mehän kehdattiin, uhottiin oikeen että kerta tästä on maksettu niin mehän syödään. Hyvää oli mutta huono olo oli kyllä taattu. Silti hymyissä suin lähdettiin kotia kohti. Ja käytiimpä vielä tehtaanmyymälän kautta.

Ihan näppärä minireissu siis! Ei harmita että tuli käytyä. Vaikkei nähtykään suklaavesiputousta, tai ehkä pitäis sanoa suklaaputousta, josta vähän haaveilin. Mutta silti, oli siellä aika sellanen Jali ja suklaatehdas-meininki. Voisin lähteä vaikka toiseen kertaan, kerta siellä tuoksu kanski aika kutkuttavan suklaiselle! Nojoo, joko riittää.

Kuvassa komeilee Iida(n jalat ja kengät), joka muuten käski mainita että otti  kuvan musta ja lainas kassia kuvausrekvisiitaks. Julkinen kiitos. Puhun siis siitä ekasta kuvasta. Hahaa Iida, ole hyvä. ;)

Mua samaan aikaan ihmetytti ja hävetti ja nauratti, kun huomasin, että tätä blogia muka seuraa näinkin monta ihmistä, ja kaikenlisäks osa ihan tuiki tuntemattomia! Hassua, että joku muukin kun oma äiti ja läheisimmät kaverit voi olla kiinnostuneita Sveitsinarjesta. Lähinnä mua huvitti ajatus siitä millasen mielikuvan ihmiset saa musta näitten blogijuttujen perusteella. Varmaan perusnegatiivisen, mutta vannon että en mä ihanihan oikeesti aina valita! Uskokaa pliis.

Järkyttävän käsittämättömän siistiä ja kamalaa ja outoa ja mitävielä että mulla on alle kuukausi enään täälläkituuttelua jäljellä! Kaiken lisäks sain tänään tietää, että mulla alkaakin loma jo 17.6., eli ennen Suomeen suuntaamista olis kymmenen päivää aikaa puuhata jotain tai reissata jonnekin suuntaan, woop woop. Taas katoin viikonlopun ja ens viikon säätiedotuksia ja kyllähän tässä kohta pää räjähtää tästä sateen määrästä. Rajansa kaikella. Lähen lenkille kiukuttelemaan.

Ainiin, en oo mikään turha tyttö, osasin korjata ihan ite(rikotun) suihkukopin oven! Raakaa voimaa ja paljaat kädet, that's it! Vähän kyllä sydän hyppäs kun suihkusta tullessa jäi tosiaan ovi käteen. Mutta sattuuhan näitä. On meiän jääkaapin ovikin rikki, se ei pysy kiinni ilman että tunkkina on jotain astetta painavampaa, mutta sen korjaamiseen mun taidot ei riitä. Jätän kokeilematta. Ei pääse jätskivarkaisiinkaan.

Voi Fuengirola, oisitpa lämmenny mulle

Kamppailen melkosen suurta kiusausta vastaan tässä, ois aika houkuttelevaa livauttaa ihan pienimuotonen valhe ja vakuuttaa että Espanjanreissu oli mitä huikein. Välillä harmittaa olla näin ärsyttävän rehellinen, pakko lyödä faktat pöytään. Ei vastannu rantaloma ihan haaveita, mun neljäpäiväsen miniloman keskilämpötila oli ehkä semmoset vilpakat +18 C, tuuli puuskutteli raivokkaasti ja taivaalta sataa tihuutti vettä, välillä yhessä ja välillä erikseen. Siitäkin huolimatta että suomalaisluonto on tunnettu kylmänsietokyvystään ja taipumuksesta vääntäytyä shortseihin ja vaaka-asentoon siihen ainokaiseen aurinkokohtaan heti kun mittari on vähänkään plussan puolella, missään vaiheessa ei ollu (edes suomalaisten mielestä) niin lämmintä että ois uskaltautunu rannalle bikineissä. Joka tapauksessa sisukkaasti viipotin menemään shortsivarustuksella kananlihasta ja muutamista oudoista katseista välittämättä. 

Vaikka kelituuri sattukin olemaan huono ja ah-niin-elintärkeä rusketus jäi samaisesta syystä saamatta, avasin silti henkilökohtasen jäätelökauden moneen otteeseen. Kävelin jalkani rakoille. Uskaltauduin dippaamaan varpaat meriveteen ihan  vaan todetakseni että joo, ei tarvi mennä uimaan. Löysin ehjän simpukan! Ja ehkä sekin on jonkinsorttinen onnistuneen loman merkki, että kadottaa ajantajun rantakahvilassa istuskellen yhen ja saman kahvikupillisen ääressä kolmatta tuntia. Sain reissun lyhyydestä huolimatta asetettua aivot sellaseen lomatilaan, että osas olla vaan, miettimättä mitään sen kummempaa ja olla tuntematta pakonomaista tarvetta kokoajan suunnitella että mitä tekis tai minne menis seuraavaks. 

Mitä sitte, vaikka koko loman mieleenpainuvin hetki oli se, ku näin miten lintu tonki tienpenkalta madon ja söi sen? Enpä vaan oo Sveitsissä vielä nähny moista, kannatti lähteä lomalle niin oon taas totaki kokemusta rikkaampi! Innostuin siitä ehkä vähän enemmän ku ois pitäny, vaikka kyllä harmitti ettei ollu ketään messissä näkemässä moista hienoa tapahtumaa. Se oli oikeesti siistiä, hahaa. Eikä tää ollu mitään sarkasmia.

Yksin lomailemisessa on se nasta puoli, että ei tarvi sietää muita kun omaa itteensä. Sillon ku nälättää, voi mennä syömään tarvimatta käydä keskusteluja ja arpomisia siitä että mikä pizzeria tänään valkattais. Jos huvittaa, niin yhessä ja samassa kaupassa voi kuluttaa aikaa vaikka kaks tuntia. Voi herätä ja mennä nukkumaan vaikka miten aikasin tai myöhään, syödä hotelliaamupalaa just niin pitkään ku mieli tekee, eikä tarvi kuunnella kenenkään pissahätä-, jalkasärky- tai väsymysvalitusta. 

Joo ja ei sovi unohtaa, että jos on oman ittensä ainoana matkaseurana niin voi kävellä paljainvarpain just siellä missä huvittaa eikä ketään hävetä! Hähää äiti, en mä sittenkään oo yhtään niin aikuistunu täälläollessa mitä ehkä luulit. Varistelin rantahiekkaa keskustan kaduille. Vilposet laatat tuntu just niin hyvältä jalkapohjaan mitä kuvittelinki.

Summa summarum, voisin tiivistää reissun tylsään sanapariin, "ihan jees". Espanjan halvasta hintatasosta huumaantuneena shoppailin ehkä enemmän mitä ois pitäny, mutta syytän siitä osittain huonoja lomasäitä! Että kerta en pääse aurinkoa palvomaan niin kostoks meen tuhlaamaan vähän lisää rahaa ostoskeskukseen. Fuengirola on turistirysä, aamen. Toisaalta sellanen kasvottomaan turistimassaan katoaminen on omallatavallaan aika nautinnollinen tunne. Eikä tummat etelänmiehetkään huudellu pahemmin perään kun en ollu ainoa valkolainen katuja kuluttamassa. Koin salaa jotain outoa kieroa mielihyvää aina kun samaan kauppaan tai ravintolaan pölähti suomalaisturistijoukko ja sain salakuunnella suomenkielisiä juttuja. Vaikka mun blondius ja sinisilmäsyys paljastaakin alkuperän aika säälimättä niin etten ihan menny paikallisesta, niin enpäs tälläkertaa ollutkaan se osapuoli joka kailottaa kovaan ääneen äidienkielellään ulkomaiden ihmeitä toisilleen, että kato kato mikä toi on! Kerta ei ollu ketään kelle kailottaa ja osotella sormella.

Ja joo, yks toinenki huippuhetki. Koin käsittämätöntä onnellisuutta löytäessäni Taco Bellin. Nimittäin meiän vakkaripaikka Jenkeissä, ja vähänkö koin nostalgisia mielihyvän tunteita kun upotin hampaani Quesadillaan ja se maistu just samalle mitä Ridgecrestissä. Terkkuja Marille jos luet tätä, ihan ku oisin palannu ajassa taaksepäin ja Californiaan.

Osa näistä kuvista näyttää petollisen aurinkoisilta. Ei huolta, sillonkin oli kova tuuli kun aurinko sattu paistamaan. Mitä kummaa, ihan ku koittaisin vakuutella jollekulle että mulla oli surkeeta ja ettei Fuengirolaan kannata nevö evö mennä. Aina ei voi voittaa, ei ees joka kerta, vaikka Aurinkorantoja suitsutetaankin turistin ihmemaana ja auringonpalvojien ykköskohteena.

Semmonen olo, että nojoo, tulipahan käytyä. Ei ehkä tarvi mennä toiste.

Yritän olla katkeroitumatta kaikesta Suomessa meneillään olevasta valmistujais- ja kevätjuhla-humusta. Että kiitos kutsusta, valitettavasti Sveitsistä hitusen liika pitkä matka tulla juhlistamaan kenenkään valkolakkia tai mitään muutakaan lippistä, vaikka kakku kyllä maistuis. Toisaalta, eipähän tarvi käydä läpi sitä juhlavaate-tuskailurumbaa, koluta kaikkia kauppoja jo kolmatta kertaa ja turhautua kun mistään ei löydy sitä just hyvää mekkoa. Säästäkää mulle silti pieni pala kakkua, jooko. Vastalahjaks voin onnitella kaikkia ylioppineita ja valmistuneita ja peruskoulun päättäneitä ja vaikka muitaki muuten vaan onnellisia täältäkäsin.

Ja mitä sitte, vaikken valmistukaan samaan aikaan oman ikäluokan kanssa. Sanasta ikäluokka tulee mieleen vanhukset. Sitä vaan että ehtiihän sitä. Koulunkäynnin sijaan meikä on ehtiny nähä maailmaa ja kokea kaikkea siistiä ja välillä vähemmänkin siistiä. Itsenäistymis- ja kasvumatka Sveitsinmaalle. Kaikki tunneskaalan ääripäät on jollain asteella tullu käytyä läpi. Ihanien ystävien lisäksi täältä mukaan on tarttunu tietynlaista itsevarmuutta, usko sekä itseen että korkeimpaan on vahvistunu huimasti, ja oon onnistunu saavuttamaan tasapainon mielen ja kropan välillä! Kuulostan joltain jooga-hihhulilta mutta halusin vaan kertoa. Elämä on täynnä pieniä iloja ja niiden näkemistä ja huomaamista voi oppia ja opetella! Kiitoshei.

lupaan ja vannon

... etten enää eläissäin ota yhdenkäänyhtäkään kuvaa minkäänsortin kukasta missään millonkaan. Mitä mummotouhua tämä tämmönen oikeen on.

Laiminlyöty blogiraukka. Laiskuus kamerankäytössä kostautuu hiljaiselolla blogin puolella. Hyi että, oikeestaan kuulostaa ärsyttävältä sanoa että blogin puolella, ihan ku mulla ois jotain muitaki puolia jonne jaarittelen erinäisiä juttuja. Tai no nojoo, facebook on ehkä se eri puoli. Ajatus karkas, otin kiinni, en tiiä ees ite enää mitä ajoin takaa.

God only knows miks just tähän hätään tuli muka välttämätön tarve alkaa näpyttelemään tekstiä vaikkei mitään maatamullistavampaa oo edes tapahtunu. Tutkimattomia nämä ihmismielen päähänpistot toisinaan. Mun matkalaukku retkottaa sängynpäällä suu auki, ihan typötyhjänä vielä. Oon muka ollu niin kovasti menossa kokoajan jossain, että vasta tänään (check innin onlinessa tekemisestä muistuttavan sähköpostin myötä(vaikeita sanoja ja lauseita)) havahduin tosissaan siihen faktaan että wouwou huomenna kutsuu rantaloma! En oo ehtiny yhtään hypettää ja olla innossaan ja onnessaan ja mielissään ja mitä näitä nyt on olotiloja ennen lomallelähtöä. Uikkareita ei vieläkään oo. Heittäis parit vaihtovaatteet kassiin ja menoks. Eikä oo kyllä matkaseuraa tai –suunnitelmiakaan, ottais henkilökohtasen lomailun kannalta! Peukut pystyyn joo.

Mutta tosiaan, tässä yks miniloma lusittu ja huomenna siis alkaa toinen mokoma! Hyi että miten paljon käytän huutomerkkejä. Suureelliset Italiansuunnitelmat peruuntu liiallisen jahkailun ja venailun ja öö öö-enttententten-mitäsitätekis-meiningin takia. Ei saatu nimittäin junalippuja mihinkään suuntaan, jäi Veronat ja Milanot näkemättä, varmaan ne kuuluisat aikaset linnut ehti napata madot eli istumapaikat italianjunasta justiin meittien nenän eestä. Vielä joku päivä meki, vielä joku päivä meki. Espanjan turistirysä Fuengirola saa vähän lievittää tätä kirvelevää katkeruuden tunnetta. Vitsivitsi, eipä oikeestaan ees liikaa harmittanu, aivan kelpo merkeissä vapaapäivät tuli silti vietettyä. Yökyläilin (suomeks sanottuna asuin väliaikasesti) Tuulin luona neljä päivää Morgesissa eli melkeen naapurissa. Hirveen sulonen minikylä josta sain aikaseks otettua, oota ku lasken, aikalailla tasan nolla kuvaa. Kattokaa Google kuvahausta. Heh. Tehtiin kävelylenkkejä pitkin järvenrantaa, käytiin Lausannessa Olympiamuseossa ja korista pelaamassa, ja viikonloppuna tavattiin aika paljon rakkaita ihmisiä vielä rakkaammissa merkeissä! Hehhee osaanpas olla salaperänen. Mutta taas on mieli ja sielu ja ruumis ravittu ainaki vähäksi matkaa eteenpäin.

© Päikki

© Päikki

Pääsin ihan leikkimään Tähkäpäätä, mutta olin liian lyhyt prinsessaks, vaivoin yletyin pään tunkemaan ees ulos koko ikkunasta ku oli niin korkeelle laitettu mokoma.

© Päikki

Niin ja lauantai-iltana sen lisäks että nähtiin huikee auringonlasku, meillä oli coolia, käytiin Chillonin linnassa! Ja coolia se oli siks koska se ei ollu sellanen perus Turunlinnakäynti, siellä oli nimittäin museoiden yö ja kaikenlaista spesiaalimeininkiä sen takia. Ihmisiä roolivaatteissa, tulennielijöitä, musikantteja, soihtuja, hajut, äänet ja tunnelma ihan kohillaan, mielikuvitus oikeen lähti laukalle ja tuntu niinku olis matkannu tosissaan ajassa taaksepäin keskiajalle. Ihmisiä oli ruuhkaks asti, mutta päästiin silti kiertämään koko linna vankityrmiä, viinikellareita, ruokasaleja sun muita myöten. Se oli iso! Ja hieno. Siellä oikeesti pysty eläytymään niin hyvin kunnon Ronja Ryövärintytär-kesti-meininkeihin kun korkeista linnantorneista kurkki alas sisäpihalle jossa ihmiset söi pitkissä pitopöydissä, tulenkajo loimotti ja äänet ja ruuan tuoksu kohos ylös asti pimenevässä illassa. Nojoo menikö jo vähän yli. Muttaku siellä oli pimeetä eikä saanu kuvia otettua niin halusin vähän jakaa tunnelmaa! Enivei, oli myös oma kappeli, ihan huikee akustiikka ja niimpä me ihan yllättäen omaks ja muittenki vetästiin pikku laulut. Oli oikeen nautinto laulaa siellä, saatiin aplodeja ja jollekki mummolle kyyneleet silmiin. Ei paha suoritus. Eikä kukaan meistä ees eksyny miljooniin sokkelokäytäviin tai taittanu niskaansa jyrkissä rappusissa. Ja ah en tiiä, siellä oli niin siisti meininki siellä linnassa että voisin mennä sinne toistekin ihan vaan huvikseen. Sain kunnon keskiaika-linnanneito-satu-villityksen. 

Aika tylsä räpellys jotenki. Miten sitä tuli niin itsekriittinen olo. Nyt ois aika viime hetket alkaa pakkaamaan, kaivaa kuukausi sitten hyvissä ajoin tulostetut lentoliput sieltä hukasta esille, varmistaa hotellivaraus, ottaa selville miten pääsen lentokentältä hotellille ja missä koko hotelli ees itseasiassa on, miettiä että mitä teen lomalla vai teenkö mitään ja mitä teen sinä aikana jona en tee mitään, tsekata sään että sataako joka päivä vai vaan joka toinen päivä. Jeejee alkaahan sittenki lomafiilis hiipiä päälle pikkupikkuhiljaa!

Iski kriisi. Teki mieli poistaa koko postaus mutta seliseli ehin jo luvata äitille niin pakko pistää kaikelle kansalle näkyviin koko homma. Huono lapsi.

Muutin mieltä, sittenki Espanjanreissulle yks tavote: kuvata jotain muuta kun aina noita kukkia tai ruokaa. Tai vuoria. Please. Mutta kerrompa silti että nuo vikassa kuvassa olevat kukat tuoksuu ihan hirrrveen hyvälle, päihittää jopa syreenin vaikka aattelin ettei kukka voi sen paremmalta ees tuoksua. Näköjään voi. Nyt loppu ihan aikuistenoikeesti tämä homma ja alko pakkaus. Toivottavasti rusketun reissussa jos ei muuta! Ja niin että lukis vielä vähän Dan Brownia ennen ku paniikkipakkaus on välttämätöntä. Huikeen hyvä kirjailija.

21,097 km verran kuluneemmat lenkkarinpohjat

Geneva Marathon for Unicef 2013.

9100 osallistujaa. 110 eri maasta. Reitti halki maaseudun, rypsipeltojen ja viiniviljelmien, läpi Geneven keskustan ja järven rantaa. Kauniit maisemat, Alpit ja Jurat, (hiostava) auringonpaiste.
Turha ees yrittää selittää sitä fiilistä, se on jotain mitä jokaisen ois ite koettava! Suosittelen lämmöllä.
Se tunnelma, positiivinen energia, innostus ja odotus. Seistä siinä ihmismassan keskellä muutamaa minuuttia ennen lähtöä, oottaa sitä lähtölaukausta. Ensimmäiset kilometrit kulu ihmetellessä, että hei siistiä, oonko mä oikeesti tässä juoksemassa, osana näin suurta ja hienoa tapahtumaa!

http://www.genevemarathon.org/en/

http://www.genevemarathon.org/en/

Se oli kivaa! Maltoin lähteä matkaan tarpeeks lönkyttelyvauhtia, onneks, koska missään vaiheessa ei iskeny minkäänluokan uupumus eikä vaivannu krampit tai lihaskivut. Maaliinpääsyn jälkeen tuntu että nojoo oishan voinu juosta vielä muutaman kilsan tähän päälle. Tuntu että aika helppo nakki! Ja siis ei itessään siitä tullu niinkään huikee fiilis että juos 21km vaan siitä, että tuo tapahtuma oli vaan niin makeeeee, ah, oisittepa ollu paikan päällä! Se on juostava kokopitkä loppukesästä, vaikka Helsingissä, ketään innokaita mukaanlähtijöitä?

Hehee, olin vähän polonen ku mulla ei ollu ketään kamuleita tai muunkaanlaista tukijoukkoa oottamassa maalissa tai hurraamassa matkanvarrella, mutta saimpa kuitenki mitalin! Fiilistelykuvat, punanaamaset ja hikeä valuvat "JEE JUOKSIN PUOLIMARATONIN"-sorttia olevat ite paikanpäältä jäi kaverittomuuden takia ottamatta, mutta ehtiihän sitä ens kerrallaki. Ja toisaalta se oli omalla tavallaan siistiä juosta ihan yksin, tai siis omassa seurassa, kerkes miettiä kauheesti kaikenlaista. Juoksu kulki melkeen huomaamatta, siinä sivussa.

Parasta on ehkä se, että mulle valkeni se että jos haaveiden ja tavotteiden eteen on valmis tekemään töitä, niin ne kyllä toteutuu! Varsinki jos ne on tommosia realistisia ja helposti saavutettavissa olevia, jos mä pystyn tohon niin kuka vaan pystyy. Mutta nyt voi taas asettaa riman vähän korkeammalle ja seuraavalla kerralla vaatia iteltä vähän enemmän! Loistavaa IT-boostia, että jee, mä osaan ja mä pystyn ja hyvä hyvä go minä!

No, maraton-mitari plakkarissa ja sunnuntaina oli vielä koko loppupäivä aikaa, aurinko paisto aikalailla nätisti ja me hurautettiin Tupunan kanssa junalla Montreaux-nimiseen paikkaan. Sveitsin Riviera huhupuheiden mukaan. Sijainti järven päädyssä, mukava rantabulevardi ja (kuuluisa?) kasino. Vuoret näky hyvin, kuinkas muutenkaan. Millonkohan noista vuorista saa tarpeekseen, ei ainakaan vielä oo alkanu kyllästyttämään. Ja kaiken lisäks ne näyttää kelistä ja paikasta riippuen aina vähän erilaiselta, niin ei kai niihin voi edes kyllästyä. Montreauxista (heh en oo varma tosta taivutusmuodosta, korjatkaa jos oon väärässä ja häpäisen nimen Montreaux kirjottamalla sen miten sattuu) katottuna tuo vuoristo näytti satumaiselta. Ei ehkä satumaisen upealta niinkään mutta tuli ihan mieleen Veljeni Leijonamieli tai Mio poikani Mio. Lohikäärmeet lenteli jne.

Me käveleskeltiin rantabulevardia vähän ees taas, käytiin tsekkaamassa Mannerheimin muistomerkki. Pitkä kivipalikka jossa oli ihan kummallinen suomalainen runo joka ei laisinkaan meille auennu. Pikku tietoisku: Mannerheim vietti vikat elinvuotensa Montreauxissa ja kuoli Lausannessa. Oli vissiin ihan tykätty tyyppi kerta sille tolpanki pystyttivät. Muutama tunti istuttiin rannalla (ei siis missään rantahietikolla kerta semmosta true biitsiä tuolta ei löytyny auringon lämmittämiä rantakallioita sen sijaan oli), luettiin, naposteltiin eväitä, heiluteltiin varpaita ja tsiigailtiin ohi lipuvia risteilylaivoja. Aivan mukavaa ja lepposta, tuntu konsanaan ku ois lomalla ollu. Eikä tuntunu että ois puolimaran polkassu, paitsi polvissa.
Seuraavana aamuna mun kävely-yritys näytti aika säälittävältä, muistutin varmaan viimesillään raskaana olevaa naista tai reuman kourissa kärsivää vanhusta. Tai molempia. Iltaa kohti helpotti, mutta toivottavasti ei jatkossa noin pitkiä matkoja joudu juoksemaan kovalla alustalla. Se on mentävä mettään juoksemaan.

Kävin myös elämäni ekaa kertaa kyykkypissalla sisätiloissa. Hämmentävä tilanne kun marssii vessaan ja pöntön sijaan onki lattiassa reikä ja kengänpohjankuvat. Eikä ees tienny että mitenpäin sitä laskis alleen. Pakko laittaa kuva tähän. Joojoo olen lapsellinen mutta kuinka moni on oikeesti käyttäny tämmöstä.

Ja pönttö vedettiin tota nappulaa potkasemalla. Vesi suihkus kauheella paineella niin että kintut kastu. Ei voi ees sanoa että pönttö vedettiin ku ei ollu mitään pönttöä.

Nojoo ehkä siinä oli tarpeeks asiaa yhestä (kahesta) vessareissusta.
Eilenillalla painoin töitten jälkeen tukkaputkella ulos kirjaimellisesti samalla ovenavauksella ku host-vanhemmat tuli sisään. Kiireellä bussiin ja junaan ja Lausannessa vaihto. Käytiin taas vähän rääppimässä synttäriherkkuja. Niin ihanaa päästä välillä semmosen oikeen lapsiperhevilinän keskelle! Hassua että semmostaki voi tulla ikävä. Mutta siellä tuntuu oikeelta kodilta, just semmoselta mihin sitä on ite tottunu. Ja perheen äiti on varmaan koko Sveitsin suomalaisten aupairejen ja vaihto-oppilaiden vara-äiti vieraallamaalla, ja mä sain synttärilahjan josta tulin ihan valtavan iloseks, ihanihan oikeeta Juhlamokkaa! Varmana jemmaan sen omaan huoneeseen ja kiehautan siitä kahvit harvoina ja valittuina hetkinä. Esimerkiks tänä aamuna. 

Espanjanreissu lähestyy eikä mulla oo ees uikkareita vielä! Tai mitään muitakaan kesävaatteita muutamaa toppia ja shortseja lukuunottamatta. Ja Espanjaa ennen pitäs vielä ehtiä Italiassa pyörähtämään helatorstain ja senjälkeisen vapaapäiväperjantain kunniaks tai takia tai mitenvaan. Oon varmaan epäsivistyny ku en tiiä tai muista että miks tuo perjantaiki on vapaapäivä. Wikipedia auttaa.

Eipä auttanu. En tullu hullua hurskaammaks. No, mulle riittää tieto siitä että sillon ei oo töitä.

minne katosi päivät

Muhun on iskeny joku ennenaikanen vanhuus, poden aamusin ikäihmisten vaivoja kun tuntuu että joka paikkaa kummasti kolottaa ja särkee. Vähän semmonen olo niinku ois yön aikana tullu turpaan ja kunnolla. Ehkä joku käy tosiaan mua aina öisin pieksemässä, tiiä sitte.

Mussa kytee sellanen pienimuotonen paniikki, aiheena ajan kuluminen ylikovaa kyytiä! Toukokuu on käytännössä jo pulkassa, kaikille tuleville viikonlopuille on jonkunsorttista ohjelmaa jo tiedossa eikä tässä kuussa taida olla kun yks kokonainen viispäivänen työviikko, jippiaijei, eläköön yksittäiset sveitsiläiset vapaapäivät keskellä arkiviikkoa!  Ainoa kalenterissa kummitteleva tyhjä viikonvaihde on tän kuun tokavika, ketä kiinnostais lähtee vaikka Pariisiin mulle kaveriks? Miniloma Pariisin keväässä, kuulostaisko hyvältä niin joo.
Tää viikonloppu kuluu puolimaratonin tai ehkä lähinnä sen etukäteispanikoinnin ja -jännityksen parissa. Nyt vielä tällähetkellä just nyt tänään ei jänskätä vielä ihan liikaa mutta ehtiihän sitä, koko huominen päivä esmes aikaa hermoilla asiaa. Ainoa pelko on varmaan se, että nukun aamulla makosasti koko maratonin ohi. Alotus ois nimittäin kello 8:30 ja näillä näkymin somassa vesisateessa.

Ainiin ja vappuakin vietettiin täällä kaukomailla. Ihan laimee oli, vähän harmittaa. Hyvä seura onneks vähän kompensoi vapun vaputtomuusmaisuutta. Ei näkyny rumia naamiaisasuja, serpentiini-ilmapallo-virityksiä tai känniääliöitä missään. Munkit leivottiin, simaa ei ylläripylläri löytyny mistään vaikka tarkkaan tutkittiin kaupan juomahyllyt. Jouduttiin tyytymään korvikkeeseen, valittiin eniten simannäkönen kuplajuoma jonka maku ei loppujenlopuks ollu yhtään sinnepäinkään.

 

Paikkana oli siis Baar, Zug. Junalla mentiin, kuinkas muutenkaan. Kiitoksia vaan A&J yöpaikasta ja kaikesta muustaki! Sveitsi on kyllä junailijan ihmemaa, täällä on olemassa sellanen junakortti jonka ostaminen kyllä vähän kirpasee (CHF 304) mutta joka maksaa ittensä huisin nopsaan takasin, sillä saa nimittäin matkustaa klo 19 jälkeen ihan iliman eestä Sveitsiä ristiin rastiin. Ja seiskaa ennenkin siitä on jo hyötyä, saa kaikki junaliput puoleen hintaan. Sitä vaan että jos tätä lukee joku Sveitsiin joskus mahollisesti eksyvä niin vinkvink, het ekalla viikolla junakortin ostoon!

Oli meillä rattosaa! Kotimatkalla vettä tuli tuutin täydeltä mutta eipä haitannu, matka kulu mukavasti. Kengät pois, oikastiin jalat vastapäisen penkille ja nautiskeltiin ruisleivällä, salmiakilla, eväsmunkeilla, suomalaisia kirjoja lukien! Kaikki harvinaista herkkua täälläpäin.

Kyllä hirveesti tykkään ruotsalaisista ku ne ihanat tulee Sveitsiin asti perustamaan karkkikauppoja niin että suomiraukatki pääsee lievittämään pahimpaa salmiakintuskaansa kiskurihintaan, tottakai. Silti, maistu ihan mahottoman hyvälle.

Nojoo, Zugin reissu oli kyllä ihan miniminiloma. Yhtään maisemakuvia en ottanu, oli sumusta ja sateista. Omenapuut kukki kovasti rinteissä, mutta niistä mulla on jo ehkä tarpeeksi kuvia täällä.
Paikallistin muuten eilen sen kukkivan syreenin, niinkin läheltä kun naapurin pihasta. Meinas itkettää. Se tuoksu on niin äiti, ja äiti on yhtä kun koti.

Meillä oli eilen ihan kunnon vanhanajan aito ukkosmyrsky täällä! Aamu oli niin nätti kerrassaan, aurinkoinen ja oikeen helteinen, mutta iltapäiväks saatiin ukonilma. Lotta nautti, lapset pelkäs. Sitte alettiin kertomaan mukamas-pelottavia tarinoita ukkosteemaan sopien ja pelko muuttu innostukseks. Pitäs muuten googlettaa pallosalama kun en osannu herra viisveelle selittää että mikä se on. Taisiis myönnän, en ees kunnolla tienny.

Aamupäivällä tarhasta tullessa käytiin leikkimässä (lue: kastelemassa vaatteet, minä mukaanlukien) semmosilla hullun siisteillä suihkulähteillä! Niitä on ilmestyny tohon YK:n eteen ja ne on vaan ihan sairaan siistejä. Rivissä semmosia maasta puskevia ruiskuja, joitten välistä ja vierestä ja ali lapset ja Lotta tykkää juosta. Ohikulkijat vähän nauro meille mutta me naurettiin takasin.

Tuo jättiläistuoli on muuten yks Geneven turistikohteista, lähistöllä on yleensä aina vähintään yks parvi aasialaisia ryhmämatkailijoita napsimassa siitä kuvia. Broken Chair, muistomerkki maamiinoissa loukkaantuneille tjsp. Paikka Place de Nations, taustalla näkyy joku YK:n rakennus ja nuo lippurivistöt. Ihan cool. Meiän jokapäiväsen päiväkotireitin varrella. 

Ja oikeesti noita suihkulähteitä on enemmänki mutta ne silleen vuorotellen sammuu ja menee päälle!

Au pairina olo on hauskaa, taas eilen tuli sellanen lapsuusolo. Se fiilis kun korkkaa uudet tussit! Semmoset kunnon tussit joista tulee reippaasti väriä, oikeen vuotaa siihen paperille. Ja kunnon paksu vesiväripaperi, ai että. Asiaan kuuluu tietenki myös sotkeentuneet kädet. Ja lapsilla naama. Kasvankohan mä koskaan aikuiseks kun oon monesti enempi innostunu näistä lastenjutuista mitä lapset ite. Ja sellaset leimasintussit on myös niin siistejä että melkeen sääli ettei aikuiset muka käytä niitä! Mä en ollu ainakaan muistanu miten kivaa niillä on paiskoa minikuvia paperille. Kukkia, aurinkoja, sydämiä, sammakoita.. Paras on ehkä sellanen tassunjälkileimasin. Että katoppa, tästä ois leikisti menny karhu.

Nää mun päivittelyt on aivan maailman epäjohdonmukasimpia mutta samapa tuo. Jos ei ota tolkkua niin sitte ei ota. Nyt lähettävä kaatosadetta uhmaten hakemaan lapset päiväkodilta. Taas muka perjantai! Joku varastaa mun päiviä ihan varmasti. Duunipäivän jälkeen suuntana Aubonne, outlet-ostoskeskus ja Ikea, pääsee tuhlaamaan loputki vähät rahat jotka ei oo vielä tässä reissaillessa ehtiny hupenemaan. Mielissään!

Vielä yks viimeviikonloppunen kuva, teki ihan mieli lisätä tähän loppuun koska tästä tulee mulle ainaki ihan hyvä mieli! Tsau!