Cailler Chocolate Factory ja sadepäiville ei loppua näy

"Sää jatkuu Länsi- ja Keski-Euroopassa koleana ja ajoittain sataa vettä. Vuoristoalueilla on satanut viime päivinä paikoin jopa lunta.

Lämpötilat ovat jääneet Länsi- ja Keski-Euroopassa viime päivinä paikoin alle kymmeneen asteeseen. Sveitsin, Italian ja Espanjan ylänköalueilla satoi lunta viime viikon lopulla."

Näin kerto mtv3. On se onni että eksyn välillä lukemaan Suomenkin uutisia niin pysyy ajan hermoilla. Huoh. Sveitsissä kuuleman mukaan kurjin kevät kuuteenkymmeneen vuoteen - talk about bad luck. Sataa sataa ropisee, tänäänkin lähes taukoamatta. Eiku hei, ei kokoajan sada vettä, nimittäin viikonloppuna saatiin myös raekuuroja. Ei enää yhtään hauskaa. Vielä vähän vähemmän hauskaa tästä tekee se tieto, että koti-Suomi kylpee helteissä. Meinaa vähän kirvellä lueskella hikisiä helle-hehkutuksia Facebookista. Nauttikaa nyt ihan täysillä, mistä vetoa että muuttuu kelit sielläkin viimestään kesä-heinäkuun vaihteessa kun mun ois tarkotus kotiutua! 

Saatoin ehkä ihan vähän lahjoa lapsia leipomislupauksella tänään ennen uloslähtöä. Että hei pliis, käydään vähän loiskuttelemassa lammikoissa ja leivotaan sit jotain herkkua, sopiiko? Sopihan se. Ja jäälauttaleivos maistu. Kahen juniori-apukokin kanssa leipomisoperaatiosta selviäminen kunnialla ilman palovammoja ja sen suurempia sotkuja on ehkä palkitsevampaa mitä ne tuotokset viime kädessä. Iltapäiväksi kääriydyttiin viltinmutkaan sohvan pohjalle, vieressä iso kasa kirjoja ja akkareita. Välillä käytiin juomassa kuumat kaakaot ja sit jatkettiin satumaratonia. Yllättävän lepposaa, käy se näinkin. Aika kuluu toisinaan sadesäästäkin huolimatta aika nopsaan. Vaikken pistäis kyllä muutamaa hellepäivää ollenkaan pahakseni, yrittää vähän nimittäin masentaa kun sääennuste ei tosiaan lupaa muuta kun ykstoikkosta sadetta, välillä suuremmilla ja välillä pienemmillä todennäkösyyksillä. Ei paista ees Milanossa tai Pariisissa aurinko. Se niistäkin haaveista tälle viikonlopulle - taas.

Sen lisäks, että oltiin viikonloppu Iidan kanssa kaitsemassa yhen aika rakkaan jo melkeen sukulaisilta tuntuvan perheen energisiä lapsosia, ehdittiin sunnuntai-iltapäivä vielä viettämään Caillerin suklaatehtaalla! Tai no, vietettiin päivä lähinnä junissa istuen. Pullysta Palezieuxiin, Palezieuxista Romontiin, Romontista Bulleen ja Bullesta Brociin. Pienillä, hitailla ja äänekkäillä junavanhuksilla. Matka oli lyhyt mutta kesti sitäkin pidempään monimutkasen reitin takia. Oli kylmää ja huono keli mutta ties monettako kertaa hyvä seura kompensoi aika mukavasti!

 Mutta mutta, tehdas itsessään oli kyllä positiivinen yllätys! Nasta mesta, täytyy myöntää. Porukkaa oli paljon ja opastetulle kierrokselle pääsyä jouduttiin odottelemaan yli tunti, mutta it was totally worth it. Loppujen lopuks selvis ettei meillä edes ollut opasta - ryhmässä liikuttiin ku lampaat järjestyksessä huoneesta huoneeseen ja enkunkielinen opastus pauhas ääninauhalta. Kuljettiin läpi maya-intiaanien ja atsteekkien (joo, se kirjotetaan oikeesti atsteekit, tarkistin asian) viidakon, seilattiin espanjalaisten tutkimusmatkailijoiden laivassa Espanjan hoveihin ja sieltä lopulta Sveitsiin, maitosuklaan syntysijoille tutustumaan nykyaikasen suklaanvalmistuksen saloihin. Toi infokierros-näytös-mikälie oli viihdyttävä ja viimesenpäälle hyvin tehty, jakso aikuiset ja lapset seurata hiljaa ja tarkkaavaisena. Ja lällällää, noitten papujen kourimisen jälkeen tuoksu kädetki ah-niin-ihanalle!

Tietty päästiin myös kattomaan liukuhihnoja ja isoja koneita ja nappeja ja kaikenmaailman masiinoita. Sori Pandan tehdas, Cailler voitti. Caillerilla suklaasta pääs nauttimaan kaikeilla aisteilla: silmillä, suulla ja nenällä. Miksei korvillakin. Plaaplaa. Varmaan kaikkien mielestä koko kierroksen paras juttu oli viimesenä muttei vähäisempänä, nimittäin suklaanmaistelu. Oli kuulkaa montaa sorttia. Syödä sai niin paljon kun vaan kehtas, ja mehän kehdattiin, uhottiin oikeen että kerta tästä on maksettu niin mehän syödään. Hyvää oli mutta huono olo oli kyllä taattu. Silti hymyissä suin lähdettiin kotia kohti. Ja käytiimpä vielä tehtaanmyymälän kautta.

Ihan näppärä minireissu siis! Ei harmita että tuli käytyä. Vaikkei nähtykään suklaavesiputousta, tai ehkä pitäis sanoa suklaaputousta, josta vähän haaveilin. Mutta silti, oli siellä aika sellanen Jali ja suklaatehdas-meininki. Voisin lähteä vaikka toiseen kertaan, kerta siellä tuoksu kanski aika kutkuttavan suklaiselle! Nojoo, joko riittää.

Kuvassa komeilee Iida(n jalat ja kengät), joka muuten käski mainita että otti  kuvan musta ja lainas kassia kuvausrekvisiitaks. Julkinen kiitos. Puhun siis siitä ekasta kuvasta. Hahaa Iida, ole hyvä. ;)

Mua samaan aikaan ihmetytti ja hävetti ja nauratti, kun huomasin, että tätä blogia muka seuraa näinkin monta ihmistä, ja kaikenlisäks osa ihan tuiki tuntemattomia! Hassua, että joku muukin kun oma äiti ja läheisimmät kaverit voi olla kiinnostuneita Sveitsinarjesta. Lähinnä mua huvitti ajatus siitä millasen mielikuvan ihmiset saa musta näitten blogijuttujen perusteella. Varmaan perusnegatiivisen, mutta vannon että en mä ihanihan oikeesti aina valita! Uskokaa pliis.

Järkyttävän käsittämättömän siistiä ja kamalaa ja outoa ja mitävielä että mulla on alle kuukausi enään täälläkituuttelua jäljellä! Kaiken lisäks sain tänään tietää, että mulla alkaakin loma jo 17.6., eli ennen Suomeen suuntaamista olis kymmenen päivää aikaa puuhata jotain tai reissata jonnekin suuntaan, woop woop. Taas katoin viikonlopun ja ens viikon säätiedotuksia ja kyllähän tässä kohta pää räjähtää tästä sateen määrästä. Rajansa kaikella. Lähen lenkille kiukuttelemaan.

Ainiin, en oo mikään turha tyttö, osasin korjata ihan ite(rikotun) suihkukopin oven! Raakaa voimaa ja paljaat kädet, that's it! Vähän kyllä sydän hyppäs kun suihkusta tullessa jäi tosiaan ovi käteen. Mutta sattuuhan näitä. On meiän jääkaapin ovikin rikki, se ei pysy kiinni ilman että tunkkina on jotain astetta painavampaa, mutta sen korjaamiseen mun taidot ei riitä. Jätän kokeilematta. Ei pääse jätskivarkaisiinkaan.