21,097 km verran kuluneemmat lenkkarinpohjat

Geneva Marathon for Unicef 2013.

9100 osallistujaa. 110 eri maasta. Reitti halki maaseudun, rypsipeltojen ja viiniviljelmien, läpi Geneven keskustan ja järven rantaa. Kauniit maisemat, Alpit ja Jurat, (hiostava) auringonpaiste.
Turha ees yrittää selittää sitä fiilistä, se on jotain mitä jokaisen ois ite koettava! Suosittelen lämmöllä.
Se tunnelma, positiivinen energia, innostus ja odotus. Seistä siinä ihmismassan keskellä muutamaa minuuttia ennen lähtöä, oottaa sitä lähtölaukausta. Ensimmäiset kilometrit kulu ihmetellessä, että hei siistiä, oonko mä oikeesti tässä juoksemassa, osana näin suurta ja hienoa tapahtumaa!

http://www.genevemarathon.org/en/

http://www.genevemarathon.org/en/

Se oli kivaa! Maltoin lähteä matkaan tarpeeks lönkyttelyvauhtia, onneks, koska missään vaiheessa ei iskeny minkäänluokan uupumus eikä vaivannu krampit tai lihaskivut. Maaliinpääsyn jälkeen tuntu että nojoo oishan voinu juosta vielä muutaman kilsan tähän päälle. Tuntu että aika helppo nakki! Ja siis ei itessään siitä tullu niinkään huikee fiilis että juos 21km vaan siitä, että tuo tapahtuma oli vaan niin makeeeee, ah, oisittepa ollu paikan päällä! Se on juostava kokopitkä loppukesästä, vaikka Helsingissä, ketään innokaita mukaanlähtijöitä?

Hehee, olin vähän polonen ku mulla ei ollu ketään kamuleita tai muunkaanlaista tukijoukkoa oottamassa maalissa tai hurraamassa matkanvarrella, mutta saimpa kuitenki mitalin! Fiilistelykuvat, punanaamaset ja hikeä valuvat "JEE JUOKSIN PUOLIMARATONIN"-sorttia olevat ite paikanpäältä jäi kaverittomuuden takia ottamatta, mutta ehtiihän sitä ens kerrallaki. Ja toisaalta se oli omalla tavallaan siistiä juosta ihan yksin, tai siis omassa seurassa, kerkes miettiä kauheesti kaikenlaista. Juoksu kulki melkeen huomaamatta, siinä sivussa.

Parasta on ehkä se, että mulle valkeni se että jos haaveiden ja tavotteiden eteen on valmis tekemään töitä, niin ne kyllä toteutuu! Varsinki jos ne on tommosia realistisia ja helposti saavutettavissa olevia, jos mä pystyn tohon niin kuka vaan pystyy. Mutta nyt voi taas asettaa riman vähän korkeammalle ja seuraavalla kerralla vaatia iteltä vähän enemmän! Loistavaa IT-boostia, että jee, mä osaan ja mä pystyn ja hyvä hyvä go minä!

No, maraton-mitari plakkarissa ja sunnuntaina oli vielä koko loppupäivä aikaa, aurinko paisto aikalailla nätisti ja me hurautettiin Tupunan kanssa junalla Montreaux-nimiseen paikkaan. Sveitsin Riviera huhupuheiden mukaan. Sijainti järven päädyssä, mukava rantabulevardi ja (kuuluisa?) kasino. Vuoret näky hyvin, kuinkas muutenkaan. Millonkohan noista vuorista saa tarpeekseen, ei ainakaan vielä oo alkanu kyllästyttämään. Ja kaiken lisäks ne näyttää kelistä ja paikasta riippuen aina vähän erilaiselta, niin ei kai niihin voi edes kyllästyä. Montreauxista (heh en oo varma tosta taivutusmuodosta, korjatkaa jos oon väärässä ja häpäisen nimen Montreaux kirjottamalla sen miten sattuu) katottuna tuo vuoristo näytti satumaiselta. Ei ehkä satumaisen upealta niinkään mutta tuli ihan mieleen Veljeni Leijonamieli tai Mio poikani Mio. Lohikäärmeet lenteli jne.

Me käveleskeltiin rantabulevardia vähän ees taas, käytiin tsekkaamassa Mannerheimin muistomerkki. Pitkä kivipalikka jossa oli ihan kummallinen suomalainen runo joka ei laisinkaan meille auennu. Pikku tietoisku: Mannerheim vietti vikat elinvuotensa Montreauxissa ja kuoli Lausannessa. Oli vissiin ihan tykätty tyyppi kerta sille tolpanki pystyttivät. Muutama tunti istuttiin rannalla (ei siis missään rantahietikolla kerta semmosta true biitsiä tuolta ei löytyny auringon lämmittämiä rantakallioita sen sijaan oli), luettiin, naposteltiin eväitä, heiluteltiin varpaita ja tsiigailtiin ohi lipuvia risteilylaivoja. Aivan mukavaa ja lepposta, tuntu konsanaan ku ois lomalla ollu. Eikä tuntunu että ois puolimaran polkassu, paitsi polvissa.
Seuraavana aamuna mun kävely-yritys näytti aika säälittävältä, muistutin varmaan viimesillään raskaana olevaa naista tai reuman kourissa kärsivää vanhusta. Tai molempia. Iltaa kohti helpotti, mutta toivottavasti ei jatkossa noin pitkiä matkoja joudu juoksemaan kovalla alustalla. Se on mentävä mettään juoksemaan.

Kävin myös elämäni ekaa kertaa kyykkypissalla sisätiloissa. Hämmentävä tilanne kun marssii vessaan ja pöntön sijaan onki lattiassa reikä ja kengänpohjankuvat. Eikä ees tienny että mitenpäin sitä laskis alleen. Pakko laittaa kuva tähän. Joojoo olen lapsellinen mutta kuinka moni on oikeesti käyttäny tämmöstä.

Ja pönttö vedettiin tota nappulaa potkasemalla. Vesi suihkus kauheella paineella niin että kintut kastu. Ei voi ees sanoa että pönttö vedettiin ku ei ollu mitään pönttöä.

Nojoo ehkä siinä oli tarpeeks asiaa yhestä (kahesta) vessareissusta.
Eilenillalla painoin töitten jälkeen tukkaputkella ulos kirjaimellisesti samalla ovenavauksella ku host-vanhemmat tuli sisään. Kiireellä bussiin ja junaan ja Lausannessa vaihto. Käytiin taas vähän rääppimässä synttäriherkkuja. Niin ihanaa päästä välillä semmosen oikeen lapsiperhevilinän keskelle! Hassua että semmostaki voi tulla ikävä. Mutta siellä tuntuu oikeelta kodilta, just semmoselta mihin sitä on ite tottunu. Ja perheen äiti on varmaan koko Sveitsin suomalaisten aupairejen ja vaihto-oppilaiden vara-äiti vieraallamaalla, ja mä sain synttärilahjan josta tulin ihan valtavan iloseks, ihanihan oikeeta Juhlamokkaa! Varmana jemmaan sen omaan huoneeseen ja kiehautan siitä kahvit harvoina ja valittuina hetkinä. Esimerkiks tänä aamuna. 

Espanjanreissu lähestyy eikä mulla oo ees uikkareita vielä! Tai mitään muitakaan kesävaatteita muutamaa toppia ja shortseja lukuunottamatta. Ja Espanjaa ennen pitäs vielä ehtiä Italiassa pyörähtämään helatorstain ja senjälkeisen vapaapäiväperjantain kunniaks tai takia tai mitenvaan. Oon varmaan epäsivistyny ku en tiiä tai muista että miks tuo perjantaiki on vapaapäivä. Wikipedia auttaa.

Eipä auttanu. En tullu hullua hurskaammaks. No, mulle riittää tieto siitä että sillon ei oo töitä.