lupaan ja vannon

... etten enää eläissäin ota yhdenkäänyhtäkään kuvaa minkäänsortin kukasta missään millonkaan. Mitä mummotouhua tämä tämmönen oikeen on.

Laiminlyöty blogiraukka. Laiskuus kamerankäytössä kostautuu hiljaiselolla blogin puolella. Hyi että, oikeestaan kuulostaa ärsyttävältä sanoa että blogin puolella, ihan ku mulla ois jotain muitaki puolia jonne jaarittelen erinäisiä juttuja. Tai no nojoo, facebook on ehkä se eri puoli. Ajatus karkas, otin kiinni, en tiiä ees ite enää mitä ajoin takaa.

God only knows miks just tähän hätään tuli muka välttämätön tarve alkaa näpyttelemään tekstiä vaikkei mitään maatamullistavampaa oo edes tapahtunu. Tutkimattomia nämä ihmismielen päähänpistot toisinaan. Mun matkalaukku retkottaa sängynpäällä suu auki, ihan typötyhjänä vielä. Oon muka ollu niin kovasti menossa kokoajan jossain, että vasta tänään (check innin onlinessa tekemisestä muistuttavan sähköpostin myötä(vaikeita sanoja ja lauseita)) havahduin tosissaan siihen faktaan että wouwou huomenna kutsuu rantaloma! En oo ehtiny yhtään hypettää ja olla innossaan ja onnessaan ja mielissään ja mitä näitä nyt on olotiloja ennen lomallelähtöä. Uikkareita ei vieläkään oo. Heittäis parit vaihtovaatteet kassiin ja menoks. Eikä oo kyllä matkaseuraa tai –suunnitelmiakaan, ottais henkilökohtasen lomailun kannalta! Peukut pystyyn joo.

Mutta tosiaan, tässä yks miniloma lusittu ja huomenna siis alkaa toinen mokoma! Hyi että miten paljon käytän huutomerkkejä. Suureelliset Italiansuunnitelmat peruuntu liiallisen jahkailun ja venailun ja öö öö-enttententten-mitäsitätekis-meiningin takia. Ei saatu nimittäin junalippuja mihinkään suuntaan, jäi Veronat ja Milanot näkemättä, varmaan ne kuuluisat aikaset linnut ehti napata madot eli istumapaikat italianjunasta justiin meittien nenän eestä. Vielä joku päivä meki, vielä joku päivä meki. Espanjan turistirysä Fuengirola saa vähän lievittää tätä kirvelevää katkeruuden tunnetta. Vitsivitsi, eipä oikeestaan ees liikaa harmittanu, aivan kelpo merkeissä vapaapäivät tuli silti vietettyä. Yökyläilin (suomeks sanottuna asuin väliaikasesti) Tuulin luona neljä päivää Morgesissa eli melkeen naapurissa. Hirveen sulonen minikylä josta sain aikaseks otettua, oota ku lasken, aikalailla tasan nolla kuvaa. Kattokaa Google kuvahausta. Heh. Tehtiin kävelylenkkejä pitkin järvenrantaa, käytiin Lausannessa Olympiamuseossa ja korista pelaamassa, ja viikonloppuna tavattiin aika paljon rakkaita ihmisiä vielä rakkaammissa merkeissä! Hehhee osaanpas olla salaperänen. Mutta taas on mieli ja sielu ja ruumis ravittu ainaki vähäksi matkaa eteenpäin.

© Päikki

© Päikki

Pääsin ihan leikkimään Tähkäpäätä, mutta olin liian lyhyt prinsessaks, vaivoin yletyin pään tunkemaan ees ulos koko ikkunasta ku oli niin korkeelle laitettu mokoma.

© Päikki

Niin ja lauantai-iltana sen lisäks että nähtiin huikee auringonlasku, meillä oli coolia, käytiin Chillonin linnassa! Ja coolia se oli siks koska se ei ollu sellanen perus Turunlinnakäynti, siellä oli nimittäin museoiden yö ja kaikenlaista spesiaalimeininkiä sen takia. Ihmisiä roolivaatteissa, tulennielijöitä, musikantteja, soihtuja, hajut, äänet ja tunnelma ihan kohillaan, mielikuvitus oikeen lähti laukalle ja tuntu niinku olis matkannu tosissaan ajassa taaksepäin keskiajalle. Ihmisiä oli ruuhkaks asti, mutta päästiin silti kiertämään koko linna vankityrmiä, viinikellareita, ruokasaleja sun muita myöten. Se oli iso! Ja hieno. Siellä oikeesti pysty eläytymään niin hyvin kunnon Ronja Ryövärintytär-kesti-meininkeihin kun korkeista linnantorneista kurkki alas sisäpihalle jossa ihmiset söi pitkissä pitopöydissä, tulenkajo loimotti ja äänet ja ruuan tuoksu kohos ylös asti pimenevässä illassa. Nojoo menikö jo vähän yli. Muttaku siellä oli pimeetä eikä saanu kuvia otettua niin halusin vähän jakaa tunnelmaa! Enivei, oli myös oma kappeli, ihan huikee akustiikka ja niimpä me ihan yllättäen omaks ja muittenki vetästiin pikku laulut. Oli oikeen nautinto laulaa siellä, saatiin aplodeja ja jollekki mummolle kyyneleet silmiin. Ei paha suoritus. Eikä kukaan meistä ees eksyny miljooniin sokkelokäytäviin tai taittanu niskaansa jyrkissä rappusissa. Ja ah en tiiä, siellä oli niin siisti meininki siellä linnassa että voisin mennä sinne toistekin ihan vaan huvikseen. Sain kunnon keskiaika-linnanneito-satu-villityksen. 

Aika tylsä räpellys jotenki. Miten sitä tuli niin itsekriittinen olo. Nyt ois aika viime hetket alkaa pakkaamaan, kaivaa kuukausi sitten hyvissä ajoin tulostetut lentoliput sieltä hukasta esille, varmistaa hotellivaraus, ottaa selville miten pääsen lentokentältä hotellille ja missä koko hotelli ees itseasiassa on, miettiä että mitä teen lomalla vai teenkö mitään ja mitä teen sinä aikana jona en tee mitään, tsekata sään että sataako joka päivä vai vaan joka toinen päivä. Jeejee alkaahan sittenki lomafiilis hiipiä päälle pikkupikkuhiljaa!

Iski kriisi. Teki mieli poistaa koko postaus mutta seliseli ehin jo luvata äitille niin pakko pistää kaikelle kansalle näkyviin koko homma. Huono lapsi.

Muutin mieltä, sittenki Espanjanreissulle yks tavote: kuvata jotain muuta kun aina noita kukkia tai ruokaa. Tai vuoria. Please. Mutta kerrompa silti että nuo vikassa kuvassa olevat kukat tuoksuu ihan hirrrveen hyvälle, päihittää jopa syreenin vaikka aattelin ettei kukka voi sen paremmalta ees tuoksua. Näköjään voi. Nyt loppu ihan aikuistenoikeesti tämä homma ja alko pakkaus. Toivottavasti rusketun reissussa jos ei muuta! Ja niin että lukis vielä vähän Dan Brownia ennen ku paniikkipakkaus on välttämätöntä. Huikeen hyvä kirjailija.